Saako vanhana hymyillä?

Minun nuoruudessani vanhukset olivat mukavia ja leppoisia. Tässä kaukaisessa menneisyydessä vanhuus oli kunnioitettava asia ja vanhuksia kuunneltiin tuntikausia elämänohjeiden toivossa. Pikku Seppokin (nimi muutettu) sai aina masunsa täyteen karkkeja ja kakkua ollessaan vanhuksilla kylässä, olivat ne sitten puolituttuja tai verisukulaisia. "Hieno mies sinusta tulee!" he sanoivat. Väärässähän olivat, mutta mukavaa sitä silti oli kuunnella ja hymyssä suin nassutella sohvalla Omareita. Se oli sitä aikaa kun eivät jalatkaan yltäneet lattiaan. Nykyään ei saa seuraltaan kuin lämmintä pussikaljaa ja turpaan. Alamäkeen on menty ja rankasti.

Nykyään vanhuus tuntuu olevan kaikkien silmissä pelkkä Jumalan kirous ihmiskunnalle. Pitäisi olla niin pirun melankolinen, kun ei voi enää heitellä kärrynpyöriä tai saada turpiinsa snagarin jonossa naisen takia. Jos kuitenkin yli 65-vuotias suomalainen henkilö saa jotain mullistavia ideoita elämänsä suhteen, on hän automaattisesti hullu, sillä viimeistään vanhana on tultava hulluksi. Tai jos et ole hullu, niin olet seniili tai jollain muulla tavalla yksinkertaisesti rasittava.

Nykyaikana hymyilykin taitaa olla jo selkeä merkki rapistuneesta mielenterveydestä. Vanhana ei yksinkertaisesti sovi hymyillä, paitsi tietysti vesijumpassa. Vesijumppa tai ruskaretket tai värisokeiden pasianssi ovat kaikki niin jees juttuja! Jokaisen vanhuksen on käytävä vesijumpassa tai tehtävä palvelutalolla patalappuja hyvässä ryhmähengessä, sillä se estää masentumista vanhana. Vaikkei nykyään saa vanha ihminen olla vanha, vaan pitää olla ajan hermolla surffaava eläkeläinen. Niin se vain menee tällä uudella uljaalla 2000-luvulla.

Toinen jännä juttu on se, että nykyään jokainen vanhus tuntuu olevan turvallisuusriski lapsille. "Vanha mies raiskasi pikku-Viljamin!" kirkuu lööppi kaupassa käyvän Hämeen alkuasukkaan havaintoelimiin. Ihan kuin jokainen Arvi-80v haluaisi juosta joidenkin sisarentyttären tyttäriensä perässä, varsinkin kun osa nykylapsista on niin helvetin rumia ja tyhmiäkin vielä. Onko tämäkin yhteiskunta omaksumassa periamerikkalaisen ajatusmallin siitä, että pienen ihmisraunion on alati pelättävä milloin mehiläisiä, milloin ilkeitä mummoja ja vaareja?

Olisi naiivia sanoa ettei tätä tapahtuisi koskaan, mutta älkää nyt ihmiset ottako toimintamallejanne keltaisen lehdistön lööpeistä. Vanhukset ovat ihmisiä siinä missä kaikki muutkin; hekin pitävät lapsista. Kun siis seuraavan kerran tuollainen leppoisa 1930-luvun tuotos tulee tarjoilemaan suklaata teidän pienelle Rillustiina-Guanaroidillenne, älkää juosko pakoon tai soittako poliisia. Voisin melkein sanoa, että pikku pellavapäänne herättää vanhuksessa vain muistoja eikä suinkaan himoja. Ovat ne vanhat ihmisetkin olleet joskus pieniä.

Vanhanaikaisesta vanhuudesta on selvästikin tulossa vain pahamaineinen alakulttuuri, kapina pirteiden airasamulinien seassa. Nouskaa barrikadeille, ryppyiset ystäväni! Minusta vanhempien ihmisten pitäisi antaa tehdä juurikin mitä he itse haluavat, sillä heillä voi olla ensimmäisen kerran elämässään oikeasti aikaa siihen. Jotenka levitän käteni näin sanoen: antakaa vanhusten käyttää aikansa parhaalla katsomallaan tavalla. Vanhuudessa on nimittäin sekin ikävä tekijä, että se aika voi hyvinkin äkisti loppua kesken.

np. Itkevä tyttö - Hiljainen Berliini