Nenäliinateollisuuden uusi toivo

On se kyllä saatana kun ihmisellä on kiirettä elämänsä kanssa. Oli penkkarit ja abiristeilyt ja prelit ja lorsoilut ja nyt vielä tämä lentsu päälle. Ei ole ihmisellä helppoa, nyyh.

En ole vähään aikaan ollutkaan missään taudissa, jos ei tanssitautia ja kroonista persturpaisuutta lasketa, ja ihan peruslentsu on lyönyt ison ihmisen ihan liiskaaksi. Ensin oli kuuma, sitten kylmä ja nyt vain ketuttaa koko ajan. Päästäni tulee törkyä ulos jo muutenkin, joten tämä 3krt/5min niistely ei olisi välttämättä pakkollista. Haluan eutanasian, mutta koska tässä poliisivaltiossa sitä ei voi saada, niin lääkitse nuhaani sitten mustaherukka+sitruuna+hunaja+Bombay Sapphire -seoksella. Tauti, mikä ihana tekosyy!

On tässäkin päivässä se hopea, - tai kossureunus, sillä Kotiteollisuuden Ukonhauta ilmestyi tänään, ja hölmöhön hassasi viimeiset penninkinsä levyyn. On ainakin puhdas omatunto. Täytyy vain toivoa, että se lämmittää talvipakkasilla. Jos ei, niin pöllin naapurin rouvan ja poltan sen. Läski palaa hyvin.

Mutta on tämä levy vain niin saatanan kova. Jos ette omista sitä, ostakaa se. Näiltä pullukoilta ei ole huonoa levyä tullutkaan. Ai niin, Hynynen on nähtävissä Uutisvuodossa 21.2 klo 21.30. Luvassa on Ismo & Seppo -showhun verratta tv-spektaakkeli.

np. Kotiteollisuus - Mahtisanat

Vakiot II - Laura (nimi muutettu)

Kohta tuore äiti kiidätetään sairaalaan, koska pikku enkeli päätti syntyä pari kuukautta etuajassa. Kilohinta ei ole paha, ja pari viikkoa keskoskaapissa maattuaan pienen pieni käärö tuodaan kotiin ensimmäistä kertaa sukulaisten eteen. Käärössä on omassa vauvamaisessa itsetyytyväisyydessään kellivä ja hekottele Laura (nimi muutettu) 2 kk-v. Äiti maailma ja äiti olen minä, miettinee tuo vaaleanpunaisiin potkuhousuihin puettu kuolaava pallero.

Mutta moinen ilakointi ei kestä kauaa, sillä jo viisivuotiaana pikkulikkaa ketuttaa suunnatomasti se, ettei saa möyriä maassa ja syödä hiekkaa poikien tavoin. Tämä pieni ihminen sulkeutuu siis huoneeseensa leikkimään Barbeillaan vai mitä Bratzeja ne nykyään ovat. Kuitenkin, tyttö leikkii muovimannekiineilla ja luulen niiden olevan joka asiassa oikeassa. Pitäähän sitä pikkutytön iskostaa mieleensä miltä miehen muovaava naaras näyttää.

Alamäki jatkuu entisestään kun tyttö pääsee teini-ikään. Nyt isin pikku päivänsäde onkin kotiarestia tarvitseva ja "ties miten pukeutuva" aikapommi, jolta pitää estää kaikki mahdollinen sosiaalielämä kello kahdeksan jälkeen illalla. Laura alkaa jostain syystä kiinnostua pojista, ja nopeasti hän löytää jonkun sählyä pelaavan paskanjauhaja-Jussin (nimi muutettu). Pari "seurustelee" viikon ja eroaa. Sillä kumpikin saa sääliä ja etsii uudet, ja sykli alkaa. Tämä ensisysäys ah niin ihanaan aikuisikään kirvoittaa myös vähintääkin viisi seuraavista:

* Masennus
* "Tarpeellinen" laihduttaminen
* Viha ihmisiä ja itseään kohtaan
* Ekat itkukännit paskanmakuisella mansikkasiiderillä
* Vaalenpunainen huulipuna

Nuorena aikuisena tyttö sitten hankkii jonkun oksettavan karvakasan, jonka nimeksi tulee Silkkitassu tai Puppe tai jotain muuta yhtä hienoa. Laura muuttaa kerrostalokaksioon tuoreen kihlattunsa kanssa, eroaa sitten kuitenkin miehen pettämisen/laiminlyönnin/"erilleenkasvamisen" vuoksi ja alkaa elää "hukattua nuoruuttaan". Eikä se oma mies ole muutenkaan niin ihana kuin joku Idols-Pete, siinä vasta tosimies!

Nyt nuori neito kännää holtittomasti ja potee ainaista morkkista, kun ei alkoholinhuuruinen ihminen aina löydä Sitä Oikeaa ennen valomerkin tuloa. Täytynee siis hankkia uudet rinnat ja karvanpoisto kaikkeen kulmakarvojen alapuolla. Kyllä lihaviihdetaiteilijan ulkonäöllä sen unelmien prinssin saa, eikö?

np. MC Bunne - Aina pejantai

Aivovuokralainen

Tänään se sitten alkoi, eli kevään YO-kirjoitukset starttasivat tekstitaidon YO-kokeella. Suoraan sanottuna olin valmistautunut vähän muuhunkin kuin silkkaan Henrik Ibsenin Villisorsaan, mutta kai se meni jotenkuten. Ei ollut paha olo ja sillai. Niin kivaa oli kuin tekstitaidon YO-kokeessa voi olla, paitsi että joidenkuiden masut taisivat olla hieman sekaisin. Tai sitten ne olivat vain tuolin narahduksia. Toivotaan niin.

Kuusi tuntia siellä melkein tuli istuttua. Jos ei ällä meinaa läjähtää tiskiin, niin syssymmällä sitten uudestaan. Pitäähän tällaisellakin olla jonkinlainen huippukohta elämässä. Sitä paitsi jos ei saa hyviä arvosana, eivät pihien sukulaisten kukkaronnyörit helly, ja se taas estää matkustelun. Ja pitäähän simpanssinkin päästä vähän käymään ympäriinsä. Sumuinen Lontoo olisi aika jees, ja siellä erityisesti erään kadun asunto nro. 221b (vaikkakin museo ei sijaitsekaan siinä osoitteessa, mutta olkoot). Saatanan kallista siellä on vain, mutta sitä varten pitääkin puurtaa. Eipä ihminen tee muutenkaan mitään ellei pöyri euron -tai piparinkuvat silmissä. Surkeaa.

np. Zen Café - Tuulensuoja