Maailmassa on kolmenlaisia harrastuksia. On hyviä, on huonoja ja sitten on vielä niitä, joista puhutaan mielellään kuiskaten ja joita alan kiihkeinkin harrastaja häpeää vähän hiljaa sisällään. Ei voida väittää, etteikö esimerkiksi lasten kanssa makaaminen olisi huono harrastus, mutta myös ihan tavallisia juttuja luetaan negatiivisiksi, ja sitten on tietysti näitä "noloja" harrasteita. Pelaaminen lienee pienoismalliväsäämisen lisäksi tunnetuin näistä.
En kertakaikkiaan voi käsittää sitä myötähäpeän ja muiden sekalaisten tunteiden hässäkkää mikä valtaa ihmiset (varsinkin vähän vanhemmat yksilöt) kun kerron heille, että harrastan pelaamista. Erityisesti tietokonepelaaminen koetaan passivoivaksi ja epäterveelliseksi tavaksi viettää vapaa-aikaa, eikä pelaajista voi tulla mitään hyvää. Lautapelit luetaan automaattisesti Afrikan tähdeksi tai Monopoliksi, ja varsinkin jälkimmäinen epäilyttää kaikkia tukahdutettujen lapsuudentraumojen vuoksi. Pokeri taitaa nykyään olla ainoa yleisesti hyväksyttä seurapeli, ja sekin vain ja ainoastaan sen takia, että siitä voi voittaa rahaa. Mutta kaikilla nousee meisseli otsaan heti kun joku mainitseekin esimerkiksi nettipokerin. Nolojen ja yksinäisten touhua! huutaa yleisurheilulupaus-antti ja painuu 15km lenkille, jossa hän ei taatusti ole puheissa kenenkään kanssa.
Sen itsetyytyväisesti hykertelevät kulissiavioliittoäidit ja mitkä lie metsästäjäpenat usein unohtavat, että nettipeleissä ja vastaavissa aktiviteeteissa voi ihan oikeastikin olla sosiaalisia kontakteja. Tiedäthän, ihan oikeiden ihmisten kanssa! Niitä on vielä kaiken lisäksi todella paljon. Äitini kilahti minulle taannoin siitä, kun en voinut lähteä kyyditsijäksi, koska minulla oli pelit kesken. Olisi ollut vähintäänkin tahditonta lähteä pois, koska samalla olisin jättänyt yhdeksän muuta ja tämän porukan olisi tarvinnut etsiä tilalleni joku toinen. Harvemmin jääkiekkoilijakaan lähtee kesken pelin, ellei saa mailasta julkisivuun.
Nolouden huipentuma on tietysti lähteä pelaamaan kavereiden kanssa lähiverkossa eli siis lähteä lanittamaan. Ulvova nauru raikaa vielä monta tuntia, kun ilmoitat kavereillesi ettet pääsekään tänä viikonloppuna juomaan viinaa ja tuhoamaan omaisuutta, koska olet jonkun kellarissa viiden muun luuserin kanssa pelaamassa World of Warcraftia, Counter-Strikeä tai esimerkiksi vanhaa Age of Empires II:sta. Jostain paradoksaalisesta syystä epäilijät näkevät jopa tässä elämättömyyden. Luulevatko ihmiset, että kuusi nuorta miestä istuvat klyyvarit kiinni näytöissään eivätkä puhu toisilleen mitään? Lanit ovat itse asiassa yllättävän sosiaalinen tapahtuma, jossa pelaaminen voi hyvinkin olla ihan sivuseikka. Siellä kuunnellaan musiikkia, syödään ja ns. puhutaan vailla itsekritiikin ääntä.
Moottoripyöräily saattaa vaatia jossain vaiheessa polvileikkausta ja nettipelaaminen maksullista panostusta, mutta pääsee sinne yleisurheilullakin eivätkä ne lätkäkamat ihan ilmaisia ole. Liikunnan tärkeyttä unohtamatta ei kuitenkaan hurskastella tai laiteta harrastuksia järjestykseen! Kakarat ja miehet täytyy jotenkin pitää poissa pahanteosta.
np. Rytmihäiriö - Siriuksen samurai
tiistai 27. lokakuuta 2009
lauantai 24. lokakuuta 2009
Enola Gayn perintö
Mitä sitä tämän enempää kiertelemään, kun asia kerran on näin. Olen myynyt sieluni paholaiselle. Vanha vihtahousu ilmestyi itse asiassa hyvinkin epäkiinnostavassa muodossa, ja silti minä otin hänet vastaan ihan vain sen takia, jotta voisin olla vähän kovempi kuin joku toinen. Nyt vereni on mustaa ja aivoni puuroa, eikä rannettani uskalla edes ajatella.
Syynä on Facebookin Bejeweled Blitz. Tuo helvetin esikartanoista esiin tuotu selainpeli, joka ruostuttaa jopa kauhavalaisen raudan ja kestää ainakin kaksi Chuck Norrisin roundhousea. Minuutti aikaa särkeä mahdollisimman paljon erivärisiä palikoita vaihtamalla kahden vierekkäisen paikkaa ja muodostaen siten kolmen -tai useamman palikan jonoja. Edelliset katoavat ja uusia tulee lisää, eli mikä tässä voi muka olla niin kamalaa? Kaksi asiaa: minuutin aikaraja ja tarve perkeleelliseen tuuriin. Ei ehkä uskoisi, mutta nuo kaksi asiaa muuttavat mahdollisesti mukavan ja leppoisan pelin käytännössä gansteritouhuksi, jossa ei naurata edes hupinenät päässä.
Ensinnäkin minuutti on aivan tolkuttoman lyhyt aika. Ymmärrän tietysti idean, miksi nimessä olisi sitten Blitz, jos siihen ei sisältyisi vauhtia. Mutta kun se minuutti täytyy sitten saada kulumaan saumattomasti palikoita pätkien, eikä hidastuksiin juuri ole varaa. On pakko saada kertoimia viimeistään ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana, tai koko homma menee jatsiksi. Olen pelannut monta potentiaalista 200k pisteen peliä vain huomatakseni, ettei esimerkiksi kertoimia kuulu tai palikat ovat muuten vain epäsuotuisasti.
Tässä tulee juuri näkyviin onni, mikä on typerintä mitä tällaisessa pelissä voi tarvita. Peli totta kai arpoo tulevat palikat, eli puolueellisuudesta tässä ei ole kyse, mutta on käsittämätöntä kuinka paljon kyseinen asia silti vaikuttaa. Pistekertoimet, käytännössä koko ruudun räjäyttävät automaatio-onnistumiset ja muut vastaavat määräävät sen, saatko kaksikymmentä- vai kaksisataatuhatta pistettä. Turhauttavin tilanne lienee se, että jossain nurkassa on noin miljoonan megatonnin kokoinen latinki, mutta generaattori ei anna yhtään sopivaa palaa, että sen saisi räjäytettyä. Ajan loputtua kyllä jokainen mahdollinen "käyttämätön" erikoispala kerää pisteet kotiin, mutta se on silti pisteellisesti kaukana saumattomasta liikeradasta. Näppäimistö on lentänyt seinään jo niin monta kerta, että remontti alkaa olla välttämättömyys.
Kenenkään ei siis pitäisi sortua Bejeweled Blitziin. Siinä ei ole edes suoraa uusintamahdollisuutta, vaan epäonnistunut minuutti on joko lusittava loppuun tai sitten mentävä parin mutkan kautta alkuvalikkoon ja aloitettava uusi peli sieltä. Ranteeni oli viimeksi näin kipeä löytäessäni PopCapin Astro Pop -pelin, mitä en uskalla enää edes ajatellakaan jollen ole valvotuissa olosuhteissa. Jos tahtoisin pelata jotain hyvää peliä, pelaisin PS2:sta, Wiitä tai esimerkiksi Heroes 3:sta, en tätä! Voin hyvin kuvitella miltä alkoholisteista tuntuu. Paha olo tulee väkisinkin, mutta silti siitä ei pysy erossa. Koska ei ole pistesijojen ykkösenä.
np. In Flames - My Sweet Shadow
Syynä on Facebookin Bejeweled Blitz. Tuo helvetin esikartanoista esiin tuotu selainpeli, joka ruostuttaa jopa kauhavalaisen raudan ja kestää ainakin kaksi Chuck Norrisin roundhousea. Minuutti aikaa särkeä mahdollisimman paljon erivärisiä palikoita vaihtamalla kahden vierekkäisen paikkaa ja muodostaen siten kolmen -tai useamman palikan jonoja. Edelliset katoavat ja uusia tulee lisää, eli mikä tässä voi muka olla niin kamalaa? Kaksi asiaa: minuutin aikaraja ja tarve perkeleelliseen tuuriin. Ei ehkä uskoisi, mutta nuo kaksi asiaa muuttavat mahdollisesti mukavan ja leppoisan pelin käytännössä gansteritouhuksi, jossa ei naurata edes hupinenät päässä.
Ensinnäkin minuutti on aivan tolkuttoman lyhyt aika. Ymmärrän tietysti idean, miksi nimessä olisi sitten Blitz, jos siihen ei sisältyisi vauhtia. Mutta kun se minuutti täytyy sitten saada kulumaan saumattomasti palikoita pätkien, eikä hidastuksiin juuri ole varaa. On pakko saada kertoimia viimeistään ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana, tai koko homma menee jatsiksi. Olen pelannut monta potentiaalista 200k pisteen peliä vain huomatakseni, ettei esimerkiksi kertoimia kuulu tai palikat ovat muuten vain epäsuotuisasti.
Tässä tulee juuri näkyviin onni, mikä on typerintä mitä tällaisessa pelissä voi tarvita. Peli totta kai arpoo tulevat palikat, eli puolueellisuudesta tässä ei ole kyse, mutta on käsittämätöntä kuinka paljon kyseinen asia silti vaikuttaa. Pistekertoimet, käytännössä koko ruudun räjäyttävät automaatio-onnistumiset ja muut vastaavat määräävät sen, saatko kaksikymmentä- vai kaksisataatuhatta pistettä. Turhauttavin tilanne lienee se, että jossain nurkassa on noin miljoonan megatonnin kokoinen latinki, mutta generaattori ei anna yhtään sopivaa palaa, että sen saisi räjäytettyä. Ajan loputtua kyllä jokainen mahdollinen "käyttämätön" erikoispala kerää pisteet kotiin, mutta se on silti pisteellisesti kaukana saumattomasta liikeradasta. Näppäimistö on lentänyt seinään jo niin monta kerta, että remontti alkaa olla välttämättömyys.
Kenenkään ei siis pitäisi sortua Bejeweled Blitziin. Siinä ei ole edes suoraa uusintamahdollisuutta, vaan epäonnistunut minuutti on joko lusittava loppuun tai sitten mentävä parin mutkan kautta alkuvalikkoon ja aloitettava uusi peli sieltä. Ranteeni oli viimeksi näin kipeä löytäessäni PopCapin Astro Pop -pelin, mitä en uskalla enää edes ajatellakaan jollen ole valvotuissa olosuhteissa. Jos tahtoisin pelata jotain hyvää peliä, pelaisin PS2:sta, Wiitä tai esimerkiksi Heroes 3:sta, en tätä! Voin hyvin kuvitella miltä alkoholisteista tuntuu. Paha olo tulee väkisinkin, mutta silti siitä ei pysy erossa. Koska ei ole pistesijojen ykkösenä.
np. In Flames - My Sweet Shadow
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Suomalaisen keskustelukulttuurin ytimessä
Tylyys on jotenkin viehättävää, eikö totta? Jokainen tylyilee joskus, monet joka päivä. Osa tylyilee huumorilla, osa tavasta ja osa yksinkertaisesti siitä syystä, että ovat saamattomia ääliöitä. Tylyilystä on tainnutkin tulla osa perisuomalaista keskustelukulttuuria, niin hyvässä kuin pahassakin. "Härregud!" sanoo ruotsalainen kysyttään tietä saniteettitiloihin ja saatuaan vastaukseksi: "No mee vittu kuselle tonne, jos kerran on pakko!"
Tämän stereotypiaan nojaavan esimerkin jälkeen tulee väkisinkin mieleen, että siitäkö tämä "suomalaiset ovat Plutosta, ruotsalaiset Neptunuksesta" -ajatus johtuu? Voihan olla, että vuosikausia sitten(kai sitten niiden muinaisten roomalaisten aikaan tai jotain) suomalaiset ja ruotsalaiset erotti se seikka, etteivät suomalaiset (juovuspäissään) jaksaneet olla ystävällisiä ruotsalaisille. Kiitti vaan pojat, kesti ihan liian kauan saada Alhgrenin Bilarit Suomeen.
Mutta tylyydestähän tässä piti puhua läpiä päähänsä eikä ihmisten välisistä eroista. Tylyys on tosiaankin kansantauti Suomessa niin maana kuin kielenäkin. On varmasti lähes mahdotonta löytää ketään yli vuoden ajan tuntemaansa, joka ei olisi ja jolle ei olisi tylyillyt jossain vaiheessa. Suurin osahan tästä informaatiotulvasta tarkoitetaan vapauttavaksi huumoriksi kaikessa paskaisuudessaan, mutta se ei välttämättä aina välity toiselle osapuolelle, ja sitten puhuukin halko tai nyrkki. Itsesäälissään rypevä suomalaisolento lisäksi ennen pitkää turtuu siihen, että tervehdyksenä sanotaan kaverillisesti "Haista paska, senkin homo!" Sitten ihmetellään, miksei suomalaismies ole tulinen rakastaja. Alkoholi on nähdäkseni ainoa keino saada esimerkiksi kaksi suomalaismiestä halaamaan toisimaan ilman kummankin häpäisevää painiottelua. Suomalainen on tunnetusti itsetunnoltaan nollissa kulkeva ujo olio, joten kai me sitten juomma niin paljon Kossua uskaltaaksemme nauttia edes ajoittaisesta läheisyydestä?
Itsestään täytyy tietysti tehdä mahdollisimman paljon pilaa ja tietyt asiat on sopiva kärjistää sulatettavampaan muotoon, ja tietynlainen tylyily on hyvä tapa toteuttaa sitä. Lisäksi päivisin kertyneet aggressiot on parempi purkaa mulkkuystävien kuin esimerkiksi vaimon naamaan. Mutta tekee mieli silti päätyä (taas) Alibin sivuille kun joku 16-vuotias lippalakkikolli tokaisee neljävuotiaalle pikkuveljelleen: "Tieks, sä oot vahinko ja mä oon sun kingi!"
Opetelkaa edes kättelemään sylkemättä siihen ensin tai uittamatta sitä missään eloperäisessä, kai se edes onnistuu?
np. Guns'n'Roses - Sweet Child o' Mine
Tämän stereotypiaan nojaavan esimerkin jälkeen tulee väkisinkin mieleen, että siitäkö tämä "suomalaiset ovat Plutosta, ruotsalaiset Neptunuksesta" -ajatus johtuu? Voihan olla, että vuosikausia sitten(kai sitten niiden muinaisten roomalaisten aikaan tai jotain) suomalaiset ja ruotsalaiset erotti se seikka, etteivät suomalaiset (juovuspäissään) jaksaneet olla ystävällisiä ruotsalaisille. Kiitti vaan pojat, kesti ihan liian kauan saada Alhgrenin Bilarit Suomeen.
Mutta tylyydestähän tässä piti puhua läpiä päähänsä eikä ihmisten välisistä eroista. Tylyys on tosiaankin kansantauti Suomessa niin maana kuin kielenäkin. On varmasti lähes mahdotonta löytää ketään yli vuoden ajan tuntemaansa, joka ei olisi ja jolle ei olisi tylyillyt jossain vaiheessa. Suurin osahan tästä informaatiotulvasta tarkoitetaan vapauttavaksi huumoriksi kaikessa paskaisuudessaan, mutta se ei välttämättä aina välity toiselle osapuolelle, ja sitten puhuukin halko tai nyrkki. Itsesäälissään rypevä suomalaisolento lisäksi ennen pitkää turtuu siihen, että tervehdyksenä sanotaan kaverillisesti "Haista paska, senkin homo!" Sitten ihmetellään, miksei suomalaismies ole tulinen rakastaja. Alkoholi on nähdäkseni ainoa keino saada esimerkiksi kaksi suomalaismiestä halaamaan toisimaan ilman kummankin häpäisevää painiottelua. Suomalainen on tunnetusti itsetunnoltaan nollissa kulkeva ujo olio, joten kai me sitten juomma niin paljon Kossua uskaltaaksemme nauttia edes ajoittaisesta läheisyydestä?
Itsestään täytyy tietysti tehdä mahdollisimman paljon pilaa ja tietyt asiat on sopiva kärjistää sulatettavampaan muotoon, ja tietynlainen tylyily on hyvä tapa toteuttaa sitä. Lisäksi päivisin kertyneet aggressiot on parempi purkaa mulkkuystävien kuin esimerkiksi vaimon naamaan. Mutta tekee mieli silti päätyä (taas) Alibin sivuille kun joku 16-vuotias lippalakkikolli tokaisee neljävuotiaalle pikkuveljelleen: "Tieks, sä oot vahinko ja mä oon sun kingi!"
Opetelkaa edes kättelemään sylkemättä siihen ensin tai uittamatta sitä missään eloperäisessä, kai se edes onnistuu?
np. Guns'n'Roses - Sweet Child o' Mine
maanantai 19. lokakuuta 2009
Yö on ihan hieno väri
Neekeri on nykysuomessa ruma sana. Ennen täysin normaali rotua tarkoittava sana on nykyaikaisen poliittisen korrektiuden aallokossa muuttunut halventavaksi ilmaukseksi ihmisen ihonväriä kohtaan. Neekeri, nekru, laku, mutakuono...rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rasismi on toivottavasti pian myös nykylääketieteen tunnustama sairaus, ja onkin hyvä, ettei ihmistä syrjitä tämän ihonvärin perusteella. 2000-luvulla jokainen Mlwala ja Juan saa vapaasti kulkea kadulla pelkäämättä muita kuin vihaisia harmaanvalkeita ja täysin epäkiinnostavia suomalaismiehiä. Mutta onko mustaan väriin kohdistunut epäilys kaikonnut maan päältä?
Sanoisin ettei. Musta on aina musta, joskin nyky-Suomessa epäluulot taitavat kohdistua lähinnä vaatteiden väriin eivätkä ihonväriin. Kyllä, mustissa viihtyvät ihmiset, metallistit ja gootit taitavat olla nykyajan neekereitä, lakuja valkoisten normaali-ihmisten seassa. Tai pikemminkin valkoisia lakuvaatteeissa, sillä tunnetusti nämä ihmiset viettävät (usein liiankin kuvaavasti) vapaa-aikaansa sellaisissa paikoissa joihin ei päivä paista. Sehän tekee heistä susia lampaiden vaatteissa, epäilyttäviä suomalaisen pussikalja -ja nurkkiinkusemiskulttuurin edessä!
Hiilenvärisesti pukeutuneiden kanssa ollaan aina varuillaan. Rumemman sukupuolen kanssa täytyy olla erityisen valppaana, koska ei ole sanottu milloin se vetää puukon tai herskapiikin esiin käydäkseen käsiksi. Kuuluvathan raskaaseen musiikkiin aina erottomattomasti huumeet ja väkivalta! Ainakin iltapäivälehdissä. Rituaalimurhat ja raiskaukset ovat romurautanaamojen arkipäivää, ja viikonloppuisin tuhotaankin sitten korillinen kirkasta ja harrastetaan perheväkivaltaa olympiajoukkuetasolla. Hyödyttömiä pitkätukkia koko ronkka, sahalla joutaisivat, jolleivat ne polttaisi sitä Saatanan kunniaksi.
Kauniimmalla sukupuolella, varsinkin kunnon goottityyliin pukeutuvilla, ovat asiat kenties vieläkin huonommin. Mustaan puuvillaan ja polyesteriin tai pahimmassa tapauksessa nahkaan ja PVC:hen pukeutuneita pidetään käytännössä poikkeuksetta epävakaina. Eihän tuo kalpea tyttö voi olla kuin vakavasti masentunut, tai sitten se on epäsosiaalinen hylkiö, ei sitä kannata mihinkään ottaa, sillä on kuitenkin vain "vämppyyrit" ja Nightwish mielessä. Voin vain kuvitella, millaista helvettiä jonkun pienen metalli -tai goottitytön on hakea töihin johonkin Subwayhin tai Lidliin. Täytyyhän tässä vähän toki tulla työnantajiakin vastaan, mutta on se silti sääli, että jotkut ilmapäät...siis herttaisella tavalla hövelit ihmiset saavat työpaikan vain siksi, että istuvat laimeuden imagoon.
Alakulttuuriin kuuluminen on Suomessa ehkä vielä jonkinasteinen tabu, jos nyt puhutaan ihmisistä, joilla se näkyy ihan oikeasti kulttuurina. Kai muukalaisviha kuuluu yhä suomalaisuuteen, joskin ainakin ajatteleva nuoriso on onneksi kasvamassa siitä ulos. Myös vähän vanhemmatkin voisivat tajuta sen, että Suomikin voisi edes jollain tasolla olla sitä mitä esimerkiksi Yhdysvallat oli alkuaikoinaan: kansakuntien (tai alakulttuurien) salaattikulho, johon kaikki sopivat sulassa sovussa keskenään. Ei se laku pure kuin korkeintaan makuuhuoneessa, ja sielläkin vain ja ainoastaan vampyyrifetissinsä ajamana.
np. Viikate - Iltatähden rusko
Sanoisin ettei. Musta on aina musta, joskin nyky-Suomessa epäluulot taitavat kohdistua lähinnä vaatteiden väriin eivätkä ihonväriin. Kyllä, mustissa viihtyvät ihmiset, metallistit ja gootit taitavat olla nykyajan neekereitä, lakuja valkoisten normaali-ihmisten seassa. Tai pikemminkin valkoisia lakuvaatteeissa, sillä tunnetusti nämä ihmiset viettävät (usein liiankin kuvaavasti) vapaa-aikaansa sellaisissa paikoissa joihin ei päivä paista. Sehän tekee heistä susia lampaiden vaatteissa, epäilyttäviä suomalaisen pussikalja -ja nurkkiinkusemiskulttuurin edessä!
Hiilenvärisesti pukeutuneiden kanssa ollaan aina varuillaan. Rumemman sukupuolen kanssa täytyy olla erityisen valppaana, koska ei ole sanottu milloin se vetää puukon tai herskapiikin esiin käydäkseen käsiksi. Kuuluvathan raskaaseen musiikkiin aina erottomattomasti huumeet ja väkivalta! Ainakin iltapäivälehdissä. Rituaalimurhat ja raiskaukset ovat romurautanaamojen arkipäivää, ja viikonloppuisin tuhotaankin sitten korillinen kirkasta ja harrastetaan perheväkivaltaa olympiajoukkuetasolla. Hyödyttömiä pitkätukkia koko ronkka, sahalla joutaisivat, jolleivat ne polttaisi sitä Saatanan kunniaksi.
Kauniimmalla sukupuolella, varsinkin kunnon goottityyliin pukeutuvilla, ovat asiat kenties vieläkin huonommin. Mustaan puuvillaan ja polyesteriin tai pahimmassa tapauksessa nahkaan ja PVC:hen pukeutuneita pidetään käytännössä poikkeuksetta epävakaina. Eihän tuo kalpea tyttö voi olla kuin vakavasti masentunut, tai sitten se on epäsosiaalinen hylkiö, ei sitä kannata mihinkään ottaa, sillä on kuitenkin vain "vämppyyrit" ja Nightwish mielessä. Voin vain kuvitella, millaista helvettiä jonkun pienen metalli -tai goottitytön on hakea töihin johonkin Subwayhin tai Lidliin. Täytyyhän tässä vähän toki tulla työnantajiakin vastaan, mutta on se silti sääli, että jotkut ilmapäät...siis herttaisella tavalla hövelit ihmiset saavat työpaikan vain siksi, että istuvat laimeuden imagoon.
Alakulttuuriin kuuluminen on Suomessa ehkä vielä jonkinasteinen tabu, jos nyt puhutaan ihmisistä, joilla se näkyy ihan oikeasti kulttuurina. Kai muukalaisviha kuuluu yhä suomalaisuuteen, joskin ainakin ajatteleva nuoriso on onneksi kasvamassa siitä ulos. Myös vähän vanhemmatkin voisivat tajuta sen, että Suomikin voisi edes jollain tasolla olla sitä mitä esimerkiksi Yhdysvallat oli alkuaikoinaan: kansakuntien (tai alakulttuurien) salaattikulho, johon kaikki sopivat sulassa sovussa keskenään. Ei se laku pure kuin korkeintaan makuuhuoneessa, ja sielläkin vain ja ainoastaan vampyyrifetissinsä ajamana.
np. Viikate - Iltatähden rusko
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Kun ei lohkea
Timo Hännikäisen "Ilman: esseitä seksuaalisesta syrjäytymisestä" on ihan saatanan hyvä kirja. Siis oikeasti. Jokainen itseään jonkinlaisena toisen sukupuolen tuntijana saa nyt olla hyvä ja lainata tai ostaa sen. Tälläista ei näe joka päivä.
Itse sain ensivaikutelman kirjasta joskus aikoinaan Hämeen sanomien artikkelista. En voi sanoa kuin sen, että ilmeisesti myös sanomalehdet alkavat pikkuhiljaa luisua tähän pissa ja paska -lehdistön genreen. Koko kirja oli nimittäin esitelty aivan päin helvettiä, tai sitten minä muistan väärin. Toivottavasti tämä jälkimmäinen.
Hännikäisen mieteteos oli nimittäin esitelty jonain hintelän perverssivemppaajan katkerana syytekokoelmana naissukupuolta kohtaan mallia Malleus Maleficarum. Esille oli erityisesti nostettu tämä ns. "bordellikoulutus", jossa siis Hännikäinen ehdottaa (minun mielestäni lähinnä piruiluna tai sitten vitsinä, ottaen huomioon hänen omat kärjistämisvaroitukset kirjan alussa), että naisten tulisi alistua 6kk-12kk bordellikoulutukseen siinä missä miehet joutuvat asepalvelukseen. Kaiken tämän skandaalinkäryisen kuorrutteen alla on kuitenkin ihan oikeasti oivaltava ja mietiskelevä teos, eikä mikään keskiverto-olion seuranhakuilmoitus.
Hännikäinen pureutuu kirjassaan mm. siihen, miltä ihmisestä alkaa tuntua, kun ei ole tuntenut naisen lämpöä yli kolmeen vuoteen. Kaipuu tuntuu niin ikään sielussa kuin jalkovälissäkin. Ei sitä aina uskoisi, mutta kai miehellä taitaa olla tunteet jossain syvällä? Empiirinen tutkimus ei kylläkään ole tähän asti antanut aiheesta mitään todisteita, mutta uskottava se kai on. Hännikäisen kuvaukset masennuskausista ovat paikoitellen hyvinkin koskettavaa luettavaa, ajatukset siitä kuin sängystä on toisinaan vaikea päästä ylös, kun ei ole toista ihmistä vetämässä ylös.
Kirjailija esittää myös erilaisia parannusehdotuksia nykyaikaisiin länsimaisiin pariutumisrituaaleihin, joissa torjunta on aina henkilökohtainen loukkaus ja loppujen lopuksi molemmat sukupuolet nolostuvat ja esineellistyvät. Hännikäinen niittää myös kumoon aimo joukon kaksoismoralismeja, joista hilpein oli mielestäni se tosiseikka, että baarissa nainen voi vapaasti tulla tilittämään aisanpuutteesta jollekin miehelle, mutta miehen vongatessa toosaa tämä lentää lähes poikkeuksetta ulos. Mukaan mahtuu myös Hännikäisen henkilökohtaisia kokemuksia seksittömästä elämästä, mistä jokainen sunnuntaikyttääjä hyppii onnesta.
Joten lasketaa naistenlehdet tai Tekniikan maailmat ynnä muut naisten -ja miestenlehdet ja tarttukaa tietoteokseen. Elämän nurja puoli iskee jälleen kasvoihin kuin vasara.
np. Rammstein - Amour
Itse sain ensivaikutelman kirjasta joskus aikoinaan Hämeen sanomien artikkelista. En voi sanoa kuin sen, että ilmeisesti myös sanomalehdet alkavat pikkuhiljaa luisua tähän pissa ja paska -lehdistön genreen. Koko kirja oli nimittäin esitelty aivan päin helvettiä, tai sitten minä muistan väärin. Toivottavasti tämä jälkimmäinen.
Hännikäisen mieteteos oli nimittäin esitelty jonain hintelän perverssivemppaajan katkerana syytekokoelmana naissukupuolta kohtaan mallia Malleus Maleficarum. Esille oli erityisesti nostettu tämä ns. "bordellikoulutus", jossa siis Hännikäinen ehdottaa (minun mielestäni lähinnä piruiluna tai sitten vitsinä, ottaen huomioon hänen omat kärjistämisvaroitukset kirjan alussa), että naisten tulisi alistua 6kk-12kk bordellikoulutukseen siinä missä miehet joutuvat asepalvelukseen. Kaiken tämän skandaalinkäryisen kuorrutteen alla on kuitenkin ihan oikeasti oivaltava ja mietiskelevä teos, eikä mikään keskiverto-olion seuranhakuilmoitus.
Hännikäinen pureutuu kirjassaan mm. siihen, miltä ihmisestä alkaa tuntua, kun ei ole tuntenut naisen lämpöä yli kolmeen vuoteen. Kaipuu tuntuu niin ikään sielussa kuin jalkovälissäkin. Ei sitä aina uskoisi, mutta kai miehellä taitaa olla tunteet jossain syvällä? Empiirinen tutkimus ei kylläkään ole tähän asti antanut aiheesta mitään todisteita, mutta uskottava se kai on. Hännikäisen kuvaukset masennuskausista ovat paikoitellen hyvinkin koskettavaa luettavaa, ajatukset siitä kuin sängystä on toisinaan vaikea päästä ylös, kun ei ole toista ihmistä vetämässä ylös.
Kirjailija esittää myös erilaisia parannusehdotuksia nykyaikaisiin länsimaisiin pariutumisrituaaleihin, joissa torjunta on aina henkilökohtainen loukkaus ja loppujen lopuksi molemmat sukupuolet nolostuvat ja esineellistyvät. Hännikäinen niittää myös kumoon aimo joukon kaksoismoralismeja, joista hilpein oli mielestäni se tosiseikka, että baarissa nainen voi vapaasti tulla tilittämään aisanpuutteesta jollekin miehelle, mutta miehen vongatessa toosaa tämä lentää lähes poikkeuksetta ulos. Mukaan mahtuu myös Hännikäisen henkilökohtaisia kokemuksia seksittömästä elämästä, mistä jokainen sunnuntaikyttääjä hyppii onnesta.
Joten lasketaa naistenlehdet tai Tekniikan maailmat ynnä muut naisten -ja miestenlehdet ja tarttukaa tietoteokseen. Elämän nurja puoli iskee jälleen kasvoihin kuin vasara.
np. Rammstein - Amour
tiistai 13. lokakuuta 2009
Piruvartiossa
Viime viikonloppuni kului uskomattoman kylmissä merkeissä. Olin näet MPK:n kohteensuojauskurssilla (tunnetaan sisäpiireissä myös nimellä Ilves 09), ja se olikin melkoinen kokemus. Perheen vanhin maskuliini minua sinne pyysi, lupasi että pääsen vähän rätkättämään rynkyllä ja sitä rataa. Olin siis euforisessa (=syyntakeettomassa) tilassa suostuessasi lähteä sinne. Ei se loppujen lopuksi niin huono päätös ollut, mutta oli siinä muutama roso.
Ensinnäkin meitä oli kohteensuojauksessa vähintään kolme kertaa liian vähän. Allekirjoittanut oli monen muun maalitauluksi sopivan ihmisen kanssa ilmoittautunut maaliosastoon. Kyseinen kurssihan simuloi tilannetta, jossa toinen osapuoli suojelee tukikohtaa, jota venäläiset sissit sitten yrittävät vallata. Maaliosaston tarkoituksena olisi ollut mennä sovittuja reittejä pitkin ja antaa sissien väijyttää, ja kenties antaa vähän kuulaa takaisinkin. Kaikki olisivat olleet tyytyväisiä, sissit olisivat saaneet hupinsa eikä meidän olisi tarvinnut kykkiä yhdessä paikassa koko aikaa.
Mutta Murpyn laki nosti jälleen päätään, ja tällä kertaa asiat menivätkin melko tukevasti reisille. Maaliosaston alkuperäinen tarkoitus lyötiin liiskaksi yhtä pientä tehtävää lukuun ottamatta, ja kaikki voimavarat valjastettiin kohteensuojaukseen. Muutaman opetusrastin (mm. PaVon asennusta, viestintää ja epäiltyjen pidättämistä) jälkeen meidät suoraan sanottuna meidät laitettiin väijyyn sissejä varten. Ei siinä auttanut edes intin hekumallisen lämpimät vaatekerrat, kun täytyi seistä pakkasessa yhdessä paikassa neljä tuntia. Viinallakaan ei saanut nollatoleranssin takia itseään lämmittää, perkele. Eikä siellä pimeässä nähnyt kahta metriä kauemmaksi, ei edes käsittämättömän tyyriillä valonvahvistimella. Rytinää kyllä kuului silloin tällöin, mutta keskustelemisen ja äänekkään radiopuhelimen ansiosta yksikään turvelosissi ei eksynyt hyppysiimme.
Alkuperäistä "soveltavaa vaihettahan" itse asiassa lyhennettiin kahdella tunnilla sen takia, koska 95% kaikista kohteensuojaajista ilmoitti, että täällä on kylmempää kuin esk...siis inuttin pimpissä. Päästin sitten vetämään zetaa muutamaksi tunniksi, ja yksi joutilas laitettiin rynkyllä uhaten tekemään tulet kaminaan. Unille päästiin joskus puolenyön aikaan ja herätys oli jo 04.30. Voin suoraan sanoa, ettei se ollut ihan se kaikkein makoisin herätys, kun kamiisi oli sammunut ja teltassa oli käytännössä pakkasta. Hopeareunuksena voin sanoa sen, että vaikka liha oli piilossa niin luonne oli suurena. Asemissa oltiin sitten 04.45.
Aamusella olikin sitten vähän inhimillisempää, kun alkoi nähdä vähän muutakin kuin vain oman kätensä. Ei siellä kyllä vieläkään ketään näkynyt, mutta ei sillä väliä. Ympärillä kuului kyllä pauketta muiden pitäessä hauskaa, mutta kelpasi kyllä vain seistä ja löllyä. Jos vain ei olisi ollut niin kylmä. Loppuaika kului joten kuten joutuisasti tavaroita kanniskellessa ja rynkkyä huoltaessa. Kotosalla sauna ja Heineken maistui paremmalta kuin ikinä, kuten voitte uskoa. Yöllä nukuinkin kuin ruumis, päivärahojen ansiosta vieläpä n. 12€ rikkaampana!
np. In Flames - Ordinary Story
Ensinnäkin meitä oli kohteensuojauksessa vähintään kolme kertaa liian vähän. Allekirjoittanut oli monen muun maalitauluksi sopivan ihmisen kanssa ilmoittautunut maaliosastoon. Kyseinen kurssihan simuloi tilannetta, jossa toinen osapuoli suojelee tukikohtaa, jota venäläiset sissit sitten yrittävät vallata. Maaliosaston tarkoituksena olisi ollut mennä sovittuja reittejä pitkin ja antaa sissien väijyttää, ja kenties antaa vähän kuulaa takaisinkin. Kaikki olisivat olleet tyytyväisiä, sissit olisivat saaneet hupinsa eikä meidän olisi tarvinnut kykkiä yhdessä paikassa koko aikaa.
Mutta Murpyn laki nosti jälleen päätään, ja tällä kertaa asiat menivätkin melko tukevasti reisille. Maaliosaston alkuperäinen tarkoitus lyötiin liiskaksi yhtä pientä tehtävää lukuun ottamatta, ja kaikki voimavarat valjastettiin kohteensuojaukseen. Muutaman opetusrastin (mm. PaVon asennusta, viestintää ja epäiltyjen pidättämistä) jälkeen meidät suoraan sanottuna meidät laitettiin väijyyn sissejä varten. Ei siinä auttanut edes intin hekumallisen lämpimät vaatekerrat, kun täytyi seistä pakkasessa yhdessä paikassa neljä tuntia. Viinallakaan ei saanut nollatoleranssin takia itseään lämmittää, perkele. Eikä siellä pimeässä nähnyt kahta metriä kauemmaksi, ei edes käsittämättömän tyyriillä valonvahvistimella. Rytinää kyllä kuului silloin tällöin, mutta keskustelemisen ja äänekkään radiopuhelimen ansiosta yksikään turvelosissi ei eksynyt hyppysiimme.
Alkuperäistä "soveltavaa vaihettahan" itse asiassa lyhennettiin kahdella tunnilla sen takia, koska 95% kaikista kohteensuojaajista ilmoitti, että täällä on kylmempää kuin esk...siis inuttin pimpissä. Päästin sitten vetämään zetaa muutamaksi tunniksi, ja yksi joutilas laitettiin rynkyllä uhaten tekemään tulet kaminaan. Unille päästiin joskus puolenyön aikaan ja herätys oli jo 04.30. Voin suoraan sanoa, ettei se ollut ihan se kaikkein makoisin herätys, kun kamiisi oli sammunut ja teltassa oli käytännössä pakkasta. Hopeareunuksena voin sanoa sen, että vaikka liha oli piilossa niin luonne oli suurena. Asemissa oltiin sitten 04.45.
Aamusella olikin sitten vähän inhimillisempää, kun alkoi nähdä vähän muutakin kuin vain oman kätensä. Ei siellä kyllä vieläkään ketään näkynyt, mutta ei sillä väliä. Ympärillä kuului kyllä pauketta muiden pitäessä hauskaa, mutta kelpasi kyllä vain seistä ja löllyä. Jos vain ei olisi ollut niin kylmä. Loppuaika kului joten kuten joutuisasti tavaroita kanniskellessa ja rynkkyä huoltaessa. Kotosalla sauna ja Heineken maistui paremmalta kuin ikinä, kuten voitte uskoa. Yöllä nukuinkin kuin ruumis, päivärahojen ansiosta vieläpä n. 12€ rikkaampana!
np. In Flames - Ordinary Story
torstai 8. lokakuuta 2009
Vuosisadan keikka
Ihmiset ovat kummallisia ja tekevät mitä omituisempia asioita ansaitakseen rahaa. Huomasin tämän jälleen siitä, että World of Warcraft -käyttäjätilini salasana ja käyttäjätunnus hakkeroitiin tässä muutama päivä sitten. Huomasin vain eräänä aamuna, etten pysty kirjautumaan sisään. Pikainen tarkistus Armory-hahmotietopalvesta vahvisti asian, salasana oli vaihdettu ja kaikki myytävät varusteet oli myyty kullaksi. Siitä sitten vain sähköpostia Blizzardille, että laittavat käyttäjätilini kiinni, koska se on varastettu.
Nyt jokainen vanhempiessa kellarissa asuva WoW-vihaaja räjähtää nauruun ja iloitsee, että kerrankin sai homo ansionsa mukaan, mitäs pelaa jotain niin paskaa kuin WoW. Heille (kuten kaikille muillekin, jotka arvostelevat muiden pelitottumuksia) työnnän harmoonin erääseen kehonaukkoon ja soitan jotain rumaa. Jumalauta, pelatkaa te niitä ilmaisia pelejänne, joissa vallitsee viidakon laki, minua ei itketä maksaa laadusta. En minä sitä kyllä sano, tuskin minä sitä maksaisin jos ei tarvitsisi. Hyvä järjestelmä se näin kuitenkin on.
Sillä niillä rahoilla saa oikeasti resursseja. Ei mennyt kauaakaan, kun käyttäjätilini oli laitettu jäihin ja sain uuden salasanan. Menihän siinä tietysti oma aikansa, mutta sillä aikaa ehti hyvin etsiä sitä keylogger -haittaohjelmaa, joka oli alkuperäisestikin anastanut salatut tiedot. Vaihdettuani salasanat ja kirjauduttuani sisään huomasin ilokseni, että kaikki myydyt esineeni oli laitettu postiin Game Masterien toimesta. Siis aivan kaikki, ja lisäksi tonnikaupalla malmeja, jotka joku amisviiksi-kapitalisti oli joutunut jättämään, kun iso luuta alkoikin sitten lakaista.
Eivät tällaiset kultafarmaajien keylogger-yllätykset mukavia ole enkä suhtaudu kovinkaan suopeasti varastamiseen, mutta en silti ymmärrä, miksi joku vetäisi itsensä jojoon, jos ei pääsekään pelaamaan muutamaan päivään. Ehkä vielä huolestuttavampaa on kuitenkin se, että tässä bisneksessä pyörivät suhteellisen isot rahat. Penat ja erkit vinguttavat Visaa iloisesti (n. 7£/1000g, 10000g ollessa jo aika paljon rahaa), jotta saavat jonkun nälkäpalkkaisen kiinalaisen hankkimaa mielikuvitusrahaa. Kyllä, kutsun sitä itsekin mielikuvitusrahaksi, koska vaikka minulla olisi kuinka kova hahmo missä tahansa pelissä, ei se vaikuta viehättävyyteeni toisten (paitsi ehkä pelaajien) silmissä. Virtuaalipippeli pysyköön lestissään, kuten vanha kansa asian ilmaisi. Sitä paitsi kullan ostaminen romuttaa serverin taloutta, joka on jo aihe itsessään.
Pelit peleinä. Mitä hyvää voisi koskaan seurata siitä, että peleissä maksettaisiin jollekin muulle kuin palveluntarjoajalle? Seuraavaksi aletaan varmaan kaupata Afrikan tähti -seteleitä kovaan hintaan.
np. Kotiteollisuus - Tuonelan koivut
Nyt jokainen vanhempiessa kellarissa asuva WoW-vihaaja räjähtää nauruun ja iloitsee, että kerrankin sai homo ansionsa mukaan, mitäs pelaa jotain niin paskaa kuin WoW. Heille (kuten kaikille muillekin, jotka arvostelevat muiden pelitottumuksia) työnnän harmoonin erääseen kehonaukkoon ja soitan jotain rumaa. Jumalauta, pelatkaa te niitä ilmaisia pelejänne, joissa vallitsee viidakon laki, minua ei itketä maksaa laadusta. En minä sitä kyllä sano, tuskin minä sitä maksaisin jos ei tarvitsisi. Hyvä järjestelmä se näin kuitenkin on.
Sillä niillä rahoilla saa oikeasti resursseja. Ei mennyt kauaakaan, kun käyttäjätilini oli laitettu jäihin ja sain uuden salasanan. Menihän siinä tietysti oma aikansa, mutta sillä aikaa ehti hyvin etsiä sitä keylogger -haittaohjelmaa, joka oli alkuperäisestikin anastanut salatut tiedot. Vaihdettuani salasanat ja kirjauduttuani sisään huomasin ilokseni, että kaikki myydyt esineeni oli laitettu postiin Game Masterien toimesta. Siis aivan kaikki, ja lisäksi tonnikaupalla malmeja, jotka joku amisviiksi-kapitalisti oli joutunut jättämään, kun iso luuta alkoikin sitten lakaista.
Eivät tällaiset kultafarmaajien keylogger-yllätykset mukavia ole enkä suhtaudu kovinkaan suopeasti varastamiseen, mutta en silti ymmärrä, miksi joku vetäisi itsensä jojoon, jos ei pääsekään pelaamaan muutamaan päivään. Ehkä vielä huolestuttavampaa on kuitenkin se, että tässä bisneksessä pyörivät suhteellisen isot rahat. Penat ja erkit vinguttavat Visaa iloisesti (n. 7£/1000g, 10000g ollessa jo aika paljon rahaa), jotta saavat jonkun nälkäpalkkaisen kiinalaisen hankkimaa mielikuvitusrahaa. Kyllä, kutsun sitä itsekin mielikuvitusrahaksi, koska vaikka minulla olisi kuinka kova hahmo missä tahansa pelissä, ei se vaikuta viehättävyyteeni toisten (paitsi ehkä pelaajien) silmissä. Virtuaalipippeli pysyköön lestissään, kuten vanha kansa asian ilmaisi. Sitä paitsi kullan ostaminen romuttaa serverin taloutta, joka on jo aihe itsessään.
Pelit peleinä. Mitä hyvää voisi koskaan seurata siitä, että peleissä maksettaisiin jollekin muulle kuin palveluntarjoajalle? Seuraavaksi aletaan varmaan kaupata Afrikan tähti -seteleitä kovaan hintaan.
np. Kotiteollisuus - Tuonelan koivut
tiistai 6. lokakuuta 2009
Pleasure me, oh great vibrating device!
Olen jo jonkin aikaa ollut hyvinkin innostunut bassonsoitosta. Sen monet eri aspektit ja mahdollisuudet iskivät kiintoisuuskeskukseeni kovaa, ja huomaan näppäileväni lähes mitä tahansa aina musiikkia kuunnellessani, eikä se tunnu kuin luontevalta. Muutenkin minulla taitaa olla basistin sormet, mutta ikävä kyllä myös stereotyyppibasistin rytmitaju. Se ei silti estä yrittämästä! Silti viimeistään tässä vaiheessa joku älähtää ja kysyy, että mikset ala soittamaan kitaraa, sehän on sooloinstrumenttina parempi ja rock-jumalana saisi naisia ja rahaa mielin määrin. Soittakoot saatanat kitaroitaan kultaisten naistensa kanssa. Minä soitan bassoa.
Kunhan vain ensin saisin jostain sen basson. Hillokeisarius ei kulje suvussa eikä raha kasva puussa, joten on turvauduttava valtioon tässäkin asiassa. Onhan se sanomattakin selvää, että valtio on yksin velvollinen siitä, että elämänlaatuni pysyy hyvänä! Sanon vain, että pidän itsestäni parempaa huolta, jos saisin vähän rahaa, ja saanti on taattu. Kyllähän se suomalaisen itsetuntoon hiukan koskee, mutta kun tämä ei ole pysyvä tila, vaan lähinnä halu saada basso (ja totta kai hieman käyttövaroja viinaan ja vieroitusklinikkakäynteihin, sillä ei paheellista musiikkia ilman kolmatta) köyhtymättä kauheasti. Täytyy vain toivoa, ettei aikuista miestä naureta ulos, kun tämä astelee musiikkikauppaan ja pyytää jotain sellaista n. 150€ basso -ja vahvistinsettiä. Aloituskamat ovat hyvät juuri silloin, kun heti soittamaan opittuaan tahtoo uudet, koska silloin soittaa musiikin eikä kamojen hintalapun takia.
Soittointoa ainakin löytyy. Jälleen kerran vähäisempikin kaljurotta huomaa, kuinka ihmisen aivot oikeasti osaavatkaan sopeutua ja muokkaantua omistajansa kunkin päähänpiston mukaan. Jopa näin lyhytaikainen innostus nostaa automaattisesti kappaleista juurikin ne bassot esille, ne vain jotenkin kuulee ja huomaa entistä paremmin paremmin. Sen lisäksi huomaan kuuntelevani hyvinkin bassovoittoista juoksettelua aina välistä, mikä on vähintäänkin huolestuttavaa. Kaikki basistit pitäisi viedä töihin sahalle eikä pitää maisemaa rumentamassa.
Monen minuutin bassosoolo keskellä levyä on vähintäänkin ravisuttavaa, joten teemaan sopii siis:
np. Metallica - (Anesthesia) Pulling Teeth
Kunhan vain ensin saisin jostain sen basson. Hillokeisarius ei kulje suvussa eikä raha kasva puussa, joten on turvauduttava valtioon tässäkin asiassa. Onhan se sanomattakin selvää, että valtio on yksin velvollinen siitä, että elämänlaatuni pysyy hyvänä! Sanon vain, että pidän itsestäni parempaa huolta, jos saisin vähän rahaa, ja saanti on taattu. Kyllähän se suomalaisen itsetuntoon hiukan koskee, mutta kun tämä ei ole pysyvä tila, vaan lähinnä halu saada basso (ja totta kai hieman käyttövaroja viinaan ja vieroitusklinikkakäynteihin, sillä ei paheellista musiikkia ilman kolmatta) köyhtymättä kauheasti. Täytyy vain toivoa, ettei aikuista miestä naureta ulos, kun tämä astelee musiikkikauppaan ja pyytää jotain sellaista n. 150€ basso -ja vahvistinsettiä. Aloituskamat ovat hyvät juuri silloin, kun heti soittamaan opittuaan tahtoo uudet, koska silloin soittaa musiikin eikä kamojen hintalapun takia.
Soittointoa ainakin löytyy. Jälleen kerran vähäisempikin kaljurotta huomaa, kuinka ihmisen aivot oikeasti osaavatkaan sopeutua ja muokkaantua omistajansa kunkin päähänpiston mukaan. Jopa näin lyhytaikainen innostus nostaa automaattisesti kappaleista juurikin ne bassot esille, ne vain jotenkin kuulee ja huomaa entistä paremmin paremmin. Sen lisäksi huomaan kuuntelevani hyvinkin bassovoittoista juoksettelua aina välistä, mikä on vähintäänkin huolestuttavaa. Kaikki basistit pitäisi viedä töihin sahalle eikä pitää maisemaa rumentamassa.
Monen minuutin bassosoolo keskellä levyä on vähintäänkin ravisuttavaa, joten teemaan sopii siis:
np. Metallica - (Anesthesia) Pulling Teeth
perjantai 2. lokakuuta 2009
Jejunumin kautta...
Turkkusesta saisi väännettyä vitsejä tuntikausia. Olin nimittäin jälleen kerran tervehtimässä jonkun toisen maan alkuasukkaaksi muuttunutta ystävääni, ja tällä kertaa nakki napsahti Turkuun. Kaikki ystäväni tuntuivat saaneen syksyksi opiskelupaikan ja elämän. Minä sen sijaan käyn lähinnä sotkemassa heidän elämäänsä ja kämppäänsä ikuisella kierroksella ympäri Suomea.
Tätä reissua tuli jopa hieman suunniteltua, katseltua juna-aikatauluja ja soiteltua puolin ja toisin ajoista ja tavaroista ja siitä, sopiiko perillä olla siivoton. Ajat sovittiin eräälle lauantaille, koska perjantaina oli aivan järisyttävä Viikatteen konsertti. Asiat tärkeysjärjestykseen näet, musiikki tulee tietysti aina ennen ystäviä.
Lauantai hyväili meitä kovin mukavalla ilmalla, ja läksimme neiti Pääsiäiskäden kanssa juna-asemalle iltapäivästä. Aikatauluja tarkistellessa olin saanut esimakua peloistani, mutta siellä SE vasta iski pommin lailla: kaltaiselleni junalippu Turkuun kustantaa n. 25€. Jos tämä maa jotain osaa niin kannustaa ihmisiä hankkimaan opiskelupaikan tai asevelvollisuuden, koska muutoin kaikki on luvattoman kallista. Kyyneleistä kosteat setelit päätyivät kuitenkin pleksin toiselle puolelle ja sain lippuni. Mokoma likka oli puolestansa saanut sen puolella minun lippuni hinnasta. Laitoin syyksi naisellisen viehätysvoiman väärinkäytön, mutta esitys tyrmättiin.
Junassa oli kuuma, ja se vain kasvatti vierustoverini väsymystä. Vietinkin sitten hyvän osan lähes kahden tunnin matkasta tökkimällä tätä sylivauvan unirytmiä ylläpitävää ihmisparkaa kylkeen. Väsymykseen taisi myös vaikuttaa se, että meidän piti vaihtaa Toijalassa junaa, enkä voi olla täysin varma, etteikö joku toijalalainen vanha emäntä olisi vienyt itseä neiti Pääsiäiskädeltä. Tai sitten sillä on flegmaattisuus verissä, onhan se renkolainen syntyperäisesti. Kuten olen toisaalta miltei minäkin.
Perillä Turun (=Aurajoen) savusumu iski päin kasvoja kuin nyrkki. Turkulaista esittävä hämeenlinnalainen kaksoisagenttimme (tunnetaan James Bond -tyylisistä otteistaan nimellä HK)tervehti meitä tutulla hymyllään laiturilla, ja sai vastaukseksi tavaraa kantoon. Pitihän tuon ruojan jollain tavalla maksaa siitä, että muutti asumaan Turkuun. Tavarat saatiin kuitenkin ylös HK:n velhotornia muistuttavaan asumukseen ja sitten triomme istahti alas. En voi kuin sanoa, että miljöön huomioon ottaen kämppä oli todella viihtyisä ja kodikas.
Siinähän sitten vähän aikaa vaihteiltiin ja löllyttiin, ja lopuksi piti käydä kaupassa, mutta totta kai kaikki hyvänkokoiset olivat jo ehtineet mennä kiinni. Piti siis hipsiä anorektikko-Siwaan, jotka ovat muuten Turussa auki 07.00-23.00. Kaupasta kaapattiin mukaan ruokatarpeita ja ehdottomasti elintärkeää ruokajuomaa, jotka kannettiin hymyssä suin ylös asuntoon. Siinä sitten tehtiin ruokaa ja nautittiin ruokajuomaa ennen Arkham Horroria. Tällä kertaa muinainen myllytettiin kunnolla, eikä kukaan tainnut edes joutua syödyksi tai hukkunut kosmokseen. Paitsi tietysti Mandy, mutta sillä kaula-aukolla joutuu välttämättömästi hankaluuksiin. Ennen nukkumista kävimme vielä hieman kävelyllä. Takaisin päästyämme molemmat matkakumppanini sammuivat kuin rautatiespurgut, joten oli pakko käydä unille. Ensin tietysti häpäisin vähän kumpaakin ja varasti kengistä pohjalliset.
Turun aamu onkin sitten ihan oma lukunsa, mutta onneksi tällä kertaa vältyttiin kuolonuhreilta ja vastaavilta, koska isäntä keitti aamiaiseksi maukasta puuroa. Puuro on ruokalajeista yksi parhaista, varsinkin hunajan kanssa tarjoiltuna. Muistelin kuitenkin kaiholla erään toisen reissun sake-aamupuuroa. Se vasta oli jotain! Puurot vedettiin lärviin Nikke Knatterton -videoiden siivittämänä. Voiko aamu enää ihanammin alkaa, en ainakaan usko! Tuollaisen episodin jälkeen repaleisinkin rock'n'roll -soturi uskalsi jalkautua ulos Turun iltapäivään.
Kävimme kierroksella Turussa, söimme Subwayssa (olen edelleen sitä mieltä, että 30cm on liian pieni! Päivi T. Tua huom.) ja kävimme kahvilla, jossa allekirjoittanut loisti yleistiedoillaan populäärikulttuurista. Tämän jälkeen olikin sitten aika noutaa kamppeet, raijata ne juna-asemalle ja kyynelehtiä toisen 25€ vuoksi. Pääsiäiskäsi oli mennyt menojaan jonottaessani lippua, sillä oli kai kiire junaan tai jotain. HK sen sijaan saattoi minut vähintään hintahtavalla tavalla junaan ja toivotti hyvät matkat. Löysin paikkani, mutta siinä istui joku, joten istahdin sitten erään inttipojan viereen (tämä homoerotiikka taitaa olla toistuva motiivi?). Toijalaan asti sain kuunnella, kuinka joku hämeenlinnalaiskolli puhui jonkun turkulaisrouvan kanssa kaikesta mahdollisesta, mikä oli sikäli ihan mukavaa. Toijalassa osasin nousta oikeaan junaan, ja tässä toisessakin junassa paikallani istui joku. Muttei siinä mitään, sillä kolmen vartin päästä olinkin kotona omieni parissa.
Välitöntä katumusta matkasta koinkin sitten vasta illalla vuoteessa.
np. Viikate - Unholan urut
Tätä reissua tuli jopa hieman suunniteltua, katseltua juna-aikatauluja ja soiteltua puolin ja toisin ajoista ja tavaroista ja siitä, sopiiko perillä olla siivoton. Ajat sovittiin eräälle lauantaille, koska perjantaina oli aivan järisyttävä Viikatteen konsertti. Asiat tärkeysjärjestykseen näet, musiikki tulee tietysti aina ennen ystäviä.
Lauantai hyväili meitä kovin mukavalla ilmalla, ja läksimme neiti Pääsiäiskäden kanssa juna-asemalle iltapäivästä. Aikatauluja tarkistellessa olin saanut esimakua peloistani, mutta siellä SE vasta iski pommin lailla: kaltaiselleni junalippu Turkuun kustantaa n. 25€. Jos tämä maa jotain osaa niin kannustaa ihmisiä hankkimaan opiskelupaikan tai asevelvollisuuden, koska muutoin kaikki on luvattoman kallista. Kyyneleistä kosteat setelit päätyivät kuitenkin pleksin toiselle puolelle ja sain lippuni. Mokoma likka oli puolestansa saanut sen puolella minun lippuni hinnasta. Laitoin syyksi naisellisen viehätysvoiman väärinkäytön, mutta esitys tyrmättiin.
Junassa oli kuuma, ja se vain kasvatti vierustoverini väsymystä. Vietinkin sitten hyvän osan lähes kahden tunnin matkasta tökkimällä tätä sylivauvan unirytmiä ylläpitävää ihmisparkaa kylkeen. Väsymykseen taisi myös vaikuttaa se, että meidän piti vaihtaa Toijalassa junaa, enkä voi olla täysin varma, etteikö joku toijalalainen vanha emäntä olisi vienyt itseä neiti Pääsiäiskädeltä. Tai sitten sillä on flegmaattisuus verissä, onhan se renkolainen syntyperäisesti. Kuten olen toisaalta miltei minäkin.
Perillä Turun (=Aurajoen) savusumu iski päin kasvoja kuin nyrkki. Turkulaista esittävä hämeenlinnalainen kaksoisagenttimme (tunnetaan James Bond -tyylisistä otteistaan nimellä HK)tervehti meitä tutulla hymyllään laiturilla, ja sai vastaukseksi tavaraa kantoon. Pitihän tuon ruojan jollain tavalla maksaa siitä, että muutti asumaan Turkuun. Tavarat saatiin kuitenkin ylös HK:n velhotornia muistuttavaan asumukseen ja sitten triomme istahti alas. En voi kuin sanoa, että miljöön huomioon ottaen kämppä oli todella viihtyisä ja kodikas.
Siinähän sitten vähän aikaa vaihteiltiin ja löllyttiin, ja lopuksi piti käydä kaupassa, mutta totta kai kaikki hyvänkokoiset olivat jo ehtineet mennä kiinni. Piti siis hipsiä anorektikko-Siwaan, jotka ovat muuten Turussa auki 07.00-23.00. Kaupasta kaapattiin mukaan ruokatarpeita ja ehdottomasti elintärkeää ruokajuomaa, jotka kannettiin hymyssä suin ylös asuntoon. Siinä sitten tehtiin ruokaa ja nautittiin ruokajuomaa ennen Arkham Horroria. Tällä kertaa muinainen myllytettiin kunnolla, eikä kukaan tainnut edes joutua syödyksi tai hukkunut kosmokseen. Paitsi tietysti Mandy, mutta sillä kaula-aukolla joutuu välttämättömästi hankaluuksiin. Ennen nukkumista kävimme vielä hieman kävelyllä. Takaisin päästyämme molemmat matkakumppanini sammuivat kuin rautatiespurgut, joten oli pakko käydä unille. Ensin tietysti häpäisin vähän kumpaakin ja varasti kengistä pohjalliset.
Turun aamu onkin sitten ihan oma lukunsa, mutta onneksi tällä kertaa vältyttiin kuolonuhreilta ja vastaavilta, koska isäntä keitti aamiaiseksi maukasta puuroa. Puuro on ruokalajeista yksi parhaista, varsinkin hunajan kanssa tarjoiltuna. Muistelin kuitenkin kaiholla erään toisen reissun sake-aamupuuroa. Se vasta oli jotain! Puurot vedettiin lärviin Nikke Knatterton -videoiden siivittämänä. Voiko aamu enää ihanammin alkaa, en ainakaan usko! Tuollaisen episodin jälkeen repaleisinkin rock'n'roll -soturi uskalsi jalkautua ulos Turun iltapäivään.
Kävimme kierroksella Turussa, söimme Subwayssa (olen edelleen sitä mieltä, että 30cm on liian pieni! Päivi T. Tua huom.) ja kävimme kahvilla, jossa allekirjoittanut loisti yleistiedoillaan populäärikulttuurista. Tämän jälkeen olikin sitten aika noutaa kamppeet, raijata ne juna-asemalle ja kyynelehtiä toisen 25€ vuoksi. Pääsiäiskäsi oli mennyt menojaan jonottaessani lippua, sillä oli kai kiire junaan tai jotain. HK sen sijaan saattoi minut vähintään hintahtavalla tavalla junaan ja toivotti hyvät matkat. Löysin paikkani, mutta siinä istui joku, joten istahdin sitten erään inttipojan viereen (tämä homoerotiikka taitaa olla toistuva motiivi?). Toijalaan asti sain kuunnella, kuinka joku hämeenlinnalaiskolli puhui jonkun turkulaisrouvan kanssa kaikesta mahdollisesta, mikä oli sikäli ihan mukavaa. Toijalassa osasin nousta oikeaan junaan, ja tässä toisessakin junassa paikallani istui joku. Muttei siinä mitään, sillä kolmen vartin päästä olinkin kotona omieni parissa.
Välitöntä katumusta matkasta koinkin sitten vasta illalla vuoteessa.
np. Viikate - Unholan urut
torstai 1. lokakuuta 2009
Hevi-innovaatioita
Täysin huonoa heviä ei ole olemassakaan, eikä heviä parempaa musiikkia ole. Se on ajatuksena aivan järjetön. Jokainen varteenotettava hevimuusikko on lyhty, joka johdattaa ihmisen vaikka perisuomalaisen räntäsateen lävitse. Lisäksi hevi saa miehen kestämään kipua ja kasvattaa kivekset melonien kokoisiksi, kuten Natsipaskakin kappaleessaan kertoo. Ei siis ole mitään syytä olla kuuntelematta heviä, mutta niin monien suruksi kaupat ynnä muut vastaavat luukuttavat yhäkin jotain listahittikuraa. Pitäisi varmaan perustaa vapausrintama, että päästäisiin siitäkin.
Kaiken lisäksi on hevi millaista tahansa, sille löytyy aina kuuntelijoita, ja näitä uusia innovaatioita kuuntelee aina hyvin kiinnostuneena. Osa kolahtaa, ja osa vaipuu hyvästä syystä unholaan, mutta tärkeintä on kokeilu ja tekeminen. Olenkin miettinyt, että jos perustaisin yhtyeen, niin en mielelläni soittaisi mitään perinteistä heviä, vaan jotain paljon kierompaa! Pitäisi vain ensin osata soittaa jotakin muutakin kuin suutaan (sitäkin soitan hyvin huonosti, aina epävireessä) ja oppia luomaan sosiaalisia kontakteja ihmisiin. Taitaa jäädä siis haaveeksi, mutta miettiä saa aina.
Muumihevi olisi kova sana. Finntroll on todistanut, että peikkohevi myy ja sitä kuunnellaan, niin miksei kukaan ole älynnyt liittää muumi-sanaa eteen? Tove Janssonin elämäntyö on aivan perkeleellisen mahtavaa luettavaa, että siitähän saisi aivan mahtavia kappaleita! Instrumentti-arsenaali koostuisi näiden perinteisten lisäksi tietysti huuliharpusta. Kappaleiden vähän vaikeammat taustat soittaisi tietysti kaikille tuttuputtu hemulien vapaaorkesteri. Tällä reseptillä ei voisi syntyä mitään muuta kuin jotain järisyttävän upeaa. Varsinkin kun Tove oli lesbo, ja lesbot ovat kivoja. Mies tykkää, miehelle putoo.
Kahvihevikin on vähintään varteenotettava idea. Tosimiehen valinta on tietenkin black coffee metal, vähän rennompaa menoa edustaisi sitten cappucino metal ja niin edelleen. Hitto, osa yhtyeistä kuulostaisi jo valmiiksi joltain puolivillaiselta italialaisilta rokkipumpuilta. Asetelma on vähintäänkin täydellinen. Allekirjoittanutkin osaisi kirjoittaa vaikka kuinka monta kaihoisaa balladia kofeiinivajareiden keskellä vietetyistä tunneista. Suomalainen mies ajattelee kuitenkin seksiä, kahvia ja viinaa vähintään kerran minuutissa, niin helpostihan nyt nuo kanavoisi musiikin pariin. Paitsi sen seksin, ei rumilla hevimielellä käy flaksi ikinä. Ilman kloroformia ainakaan.
Ei jumalauta, mitä ihmettä minä taas selitän? Tyhmän pitäisi ymmärtää pitää ajatuksensa omana tietonaan, varsinkin mahdottoman ”hyvät” ideat. Täytyy varmaan käydä hakemassa pari kuppia kahvia ja… Ei perkele, noidankehässä ollaan. Vapaaehtoisia niskalaukaisijoita otetaan vastaan tänään hylätyllä soramontulla kello 17-19. Kiitos jo etukäteen kaikille innokkaille, lipunmyynti alkaa noin tuntia ennen esitystä.
np. Juice Leskinen - Tampereen aamu
Kaiken lisäksi on hevi millaista tahansa, sille löytyy aina kuuntelijoita, ja näitä uusia innovaatioita kuuntelee aina hyvin kiinnostuneena. Osa kolahtaa, ja osa vaipuu hyvästä syystä unholaan, mutta tärkeintä on kokeilu ja tekeminen. Olenkin miettinyt, että jos perustaisin yhtyeen, niin en mielelläni soittaisi mitään perinteistä heviä, vaan jotain paljon kierompaa! Pitäisi vain ensin osata soittaa jotakin muutakin kuin suutaan (sitäkin soitan hyvin huonosti, aina epävireessä) ja oppia luomaan sosiaalisia kontakteja ihmisiin. Taitaa jäädä siis haaveeksi, mutta miettiä saa aina.
Muumihevi olisi kova sana. Finntroll on todistanut, että peikkohevi myy ja sitä kuunnellaan, niin miksei kukaan ole älynnyt liittää muumi-sanaa eteen? Tove Janssonin elämäntyö on aivan perkeleellisen mahtavaa luettavaa, että siitähän saisi aivan mahtavia kappaleita! Instrumentti-arsenaali koostuisi näiden perinteisten lisäksi tietysti huuliharpusta. Kappaleiden vähän vaikeammat taustat soittaisi tietysti kaikille tuttuputtu hemulien vapaaorkesteri. Tällä reseptillä ei voisi syntyä mitään muuta kuin jotain järisyttävän upeaa. Varsinkin kun Tove oli lesbo, ja lesbot ovat kivoja. Mies tykkää, miehelle putoo.
Kahvihevikin on vähintään varteenotettava idea. Tosimiehen valinta on tietenkin black coffee metal, vähän rennompaa menoa edustaisi sitten cappucino metal ja niin edelleen. Hitto, osa yhtyeistä kuulostaisi jo valmiiksi joltain puolivillaiselta italialaisilta rokkipumpuilta. Asetelma on vähintäänkin täydellinen. Allekirjoittanutkin osaisi kirjoittaa vaikka kuinka monta kaihoisaa balladia kofeiinivajareiden keskellä vietetyistä tunneista. Suomalainen mies ajattelee kuitenkin seksiä, kahvia ja viinaa vähintään kerran minuutissa, niin helpostihan nyt nuo kanavoisi musiikin pariin. Paitsi sen seksin, ei rumilla hevimielellä käy flaksi ikinä. Ilman kloroformia ainakaan.
Ei jumalauta, mitä ihmettä minä taas selitän? Tyhmän pitäisi ymmärtää pitää ajatuksensa omana tietonaan, varsinkin mahdottoman ”hyvät” ideat. Täytyy varmaan käydä hakemassa pari kuppia kahvia ja… Ei perkele, noidankehässä ollaan. Vapaaehtoisia niskalaukaisijoita otetaan vastaan tänään hylätyllä soramontulla kello 17-19. Kiitos jo etukäteen kaikille innokkaille, lipunmyynti alkaa noin tuntia ennen esitystä.
np. Juice Leskinen - Tampereen aamu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)