Neekeri on nykysuomessa ruma sana. Ennen täysin normaali rotua tarkoittava sana on nykyaikaisen poliittisen korrektiuden aallokossa muuttunut halventavaksi ilmaukseksi ihmisen ihonväriä kohtaan. Neekeri, nekru, laku, mutakuono...rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rasismi on toivottavasti pian myös nykylääketieteen tunnustama sairaus, ja onkin hyvä, ettei ihmistä syrjitä tämän ihonvärin perusteella. 2000-luvulla jokainen Mlwala ja Juan saa vapaasti kulkea kadulla pelkäämättä muita kuin vihaisia harmaanvalkeita ja täysin epäkiinnostavia suomalaismiehiä. Mutta onko mustaan väriin kohdistunut epäilys kaikonnut maan päältä?
Sanoisin ettei. Musta on aina musta, joskin nyky-Suomessa epäluulot taitavat kohdistua lähinnä vaatteiden väriin eivätkä ihonväriin. Kyllä, mustissa viihtyvät ihmiset, metallistit ja gootit taitavat olla nykyajan neekereitä, lakuja valkoisten normaali-ihmisten seassa. Tai pikemminkin valkoisia lakuvaatteeissa, sillä tunnetusti nämä ihmiset viettävät (usein liiankin kuvaavasti) vapaa-aikaansa sellaisissa paikoissa joihin ei päivä paista. Sehän tekee heistä susia lampaiden vaatteissa, epäilyttäviä suomalaisen pussikalja -ja nurkkiinkusemiskulttuurin edessä!
Hiilenvärisesti pukeutuneiden kanssa ollaan aina varuillaan. Rumemman sukupuolen kanssa täytyy olla erityisen valppaana, koska ei ole sanottu milloin se vetää puukon tai herskapiikin esiin käydäkseen käsiksi. Kuuluvathan raskaaseen musiikkiin aina erottomattomasti huumeet ja väkivalta! Ainakin iltapäivälehdissä. Rituaalimurhat ja raiskaukset ovat romurautanaamojen arkipäivää, ja viikonloppuisin tuhotaankin sitten korillinen kirkasta ja harrastetaan perheväkivaltaa olympiajoukkuetasolla. Hyödyttömiä pitkätukkia koko ronkka, sahalla joutaisivat, jolleivat ne polttaisi sitä Saatanan kunniaksi.
Kauniimmalla sukupuolella, varsinkin kunnon goottityyliin pukeutuvilla, ovat asiat kenties vieläkin huonommin. Mustaan puuvillaan ja polyesteriin tai pahimmassa tapauksessa nahkaan ja PVC:hen pukeutuneita pidetään käytännössä poikkeuksetta epävakaina. Eihän tuo kalpea tyttö voi olla kuin vakavasti masentunut, tai sitten se on epäsosiaalinen hylkiö, ei sitä kannata mihinkään ottaa, sillä on kuitenkin vain "vämppyyrit" ja Nightwish mielessä. Voin vain kuvitella, millaista helvettiä jonkun pienen metalli -tai goottitytön on hakea töihin johonkin Subwayhin tai Lidliin. Täytyyhän tässä vähän toki tulla työnantajiakin vastaan, mutta on se silti sääli, että jotkut ilmapäät...siis herttaisella tavalla hövelit ihmiset saavat työpaikan vain siksi, että istuvat laimeuden imagoon.
Alakulttuuriin kuuluminen on Suomessa ehkä vielä jonkinasteinen tabu, jos nyt puhutaan ihmisistä, joilla se näkyy ihan oikeasti kulttuurina. Kai muukalaisviha kuuluu yhä suomalaisuuteen, joskin ainakin ajatteleva nuoriso on onneksi kasvamassa siitä ulos. Myös vähän vanhemmatkin voisivat tajuta sen, että Suomikin voisi edes jollain tasolla olla sitä mitä esimerkiksi Yhdysvallat oli alkuaikoinaan: kansakuntien (tai alakulttuurien) salaattikulho, johon kaikki sopivat sulassa sovussa keskenään. Ei se laku pure kuin korkeintaan makuuhuoneessa, ja sielläkin vain ja ainoastaan vampyyrifetissinsä ajamana.
np. Viikate - Iltatähden rusko
maanantai 19. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti