Suomalaisen keskustelukulttuurin ytimessä

Tylyys on jotenkin viehättävää, eikö totta? Jokainen tylyilee joskus, monet joka päivä. Osa tylyilee huumorilla, osa tavasta ja osa yksinkertaisesti siitä syystä, että ovat saamattomia ääliöitä. Tylyilystä on tainnutkin tulla osa perisuomalaista keskustelukulttuuria, niin hyvässä kuin pahassakin. "Härregud!" sanoo ruotsalainen kysyttään tietä saniteettitiloihin ja saatuaan vastaukseksi: "No mee vittu kuselle tonne, jos kerran on pakko!"

Tämän stereotypiaan nojaavan esimerkin jälkeen tulee väkisinkin mieleen, että siitäkö tämä "suomalaiset ovat Plutosta, ruotsalaiset Neptunuksesta" -ajatus johtuu? Voihan olla, että vuosikausia sitten(kai sitten niiden muinaisten roomalaisten aikaan tai jotain) suomalaiset ja ruotsalaiset erotti se seikka, etteivät suomalaiset (juovuspäissään) jaksaneet olla ystävällisiä ruotsalaisille. Kiitti vaan pojat, kesti ihan liian kauan saada Alhgrenin Bilarit Suomeen.

Mutta tylyydestähän tässä piti puhua läpiä päähänsä eikä ihmisten välisistä eroista. Tylyys on tosiaankin kansantauti Suomessa niin maana kuin kielenäkin. On varmasti lähes mahdotonta löytää ketään yli vuoden ajan tuntemaansa, joka ei olisi ja jolle ei olisi tylyillyt jossain vaiheessa. Suurin osahan tästä informaatiotulvasta tarkoitetaan vapauttavaksi huumoriksi kaikessa paskaisuudessaan, mutta se ei välttämättä aina välity toiselle osapuolelle, ja sitten puhuukin halko tai nyrkki. Itsesäälissään rypevä suomalaisolento lisäksi ennen pitkää turtuu siihen, että tervehdyksenä sanotaan kaverillisesti "Haista paska, senkin homo!" Sitten ihmetellään, miksei suomalaismies ole tulinen rakastaja. Alkoholi on nähdäkseni ainoa keino saada esimerkiksi kaksi suomalaismiestä halaamaan toisimaan ilman kummankin häpäisevää painiottelua. Suomalainen on tunnetusti itsetunnoltaan nollissa kulkeva ujo olio, joten kai me sitten juomma niin paljon Kossua uskaltaaksemme nauttia edes ajoittaisesta läheisyydestä?

Itsestään täytyy tietysti tehdä mahdollisimman paljon pilaa ja tietyt asiat on sopiva kärjistää sulatettavampaan muotoon, ja tietynlainen tylyily on hyvä tapa toteuttaa sitä. Lisäksi päivisin kertyneet aggressiot on parempi purkaa mulkkuystävien kuin esimerkiksi vaimon naamaan. Mutta tekee mieli silti päätyä (taas) Alibin sivuille kun joku 16-vuotias lippalakkikolli tokaisee neljävuotiaalle pikkuveljelleen: "Tieks, sä oot vahinko ja mä oon sun kingi!"

Opetelkaa edes kättelemään sylkemättä siihen ensin tai uittamatta sitä missään eloperäisessä, kai se edes onnistuu?

np. Guns'n'Roses - Sweet Child o' Mine