Surman siipien havinaa

Rikostilastot nousivat viime viikonloppuna pilviin retkikuntamme vierailtua Ruotsissa, tarkemmin ottaen Vaasassa. Matkan päätarkoitus oli pelata ultimatea ja juoda olutta siinä sivussa, ja sen Hämeenlinnan Surma toden totta tekikin. Matka oli kaikin puolin onnistunut. Toivottavasti NSUT (National Student Ultimate Tournament, hämäläisittäin NUSU) kutsuu meitä myös ensi vuonna!

Koko homma oli vaakalaudalla heti alusta alkaen. Surman piti alkujaan olla paljon suurilukuisempi, oikea Ilmestyskijan peto. Sitten erään umpisuoli päätti vaatia leikkausta ja antibiottikuuria, ja sitten toinen ilmoitti tulemattomuudestaan ja viimein eräälle muusikkoretkulle ilmaantui tekemistä sunnuntaille, mikä leikkasi hänen pelaamisensa vain lauantaille. Ryhmämme kapteeni ja toinen kahdesta varteenotettavasta pelaajasta taisi viettää unettomia öitä. Oli meitä sentään muutama yli viiden joukkueellinen kasassa, eli vaihtoon pääsi kun kunto loppui. Ja sehän loppuu, ainakin minulta.

Perjantai:

Me muutkin saimme osamme korkeasta verenpaineesta, minä nimittäin oli erään autolastillisen pääorganisoija ja tarpeeton kartanlukija. Kolme muuta piti saada autoon mukaan, jotta bensarahat menisivät mahdollisimman monen kanssa osiin. Kolme saatiin, mutta vasta melkoisen soittelun ja vääntämisen jälkeen, enkä loppujen lopuksi meinannut saada kuskina toimivaa Tohtoria kiinni. Jätkät kiusaavat minua lähtöajoilla ja muilla sivuseikoilla, jotka lupasin antaa heti kun saan asianomaisen kiinni, eli "ihan pian varmaan". Se jäikin sitten aamupäivään ennen lähtöä. Mieltä lämmittää kuitenkin se, että junalla matka olisi ollut lähemmäs 100€, autolla vain 9€+yksi olut. Tukekaa ilmastonmuutosta, se tulee helvetin halvaksi.

Pääsimme kuitenkin lähtemään. Kaupunkilaisnulikat joutuivat totta kai turvautumaan navigaattoriin, mitä en meinannut edes saaada toimimaan sen epäloogisen käyttöliittymän sekä tärisevän auton ja huonon hienomotoriikkani seurauksena. Lopullinen määränpää saatiin kuitenkin lyötyä sisään jossain vaiheessa, ja sen jälkeen se sitten olikin lähinnä suoraa tietä nelisensataa kilometria. Pysähdyimme kyllä Ikaalisissa erään kanssamatkustajan suosittelemassa Tei-tuvassa. Police special riitti vähäksi aikaa, eikä seasta löydetyt pampun -ja käsiraudanpalaset haitanneet. Hyvä paikka, kannattaa poiketa jos olette siellä main ja ruoan tarpeessa!

Reissun toinen pysähdys tapahtui Jalasjärven ABC:lla, joka on selvästi ankean dystopia-Suomen mafiakeskus, sillä heti autosta noustuamme huomasimme kaksi asiaa: traktorin parkeerattuna eteemme ja utracoolin hiphopparijengin notkumassa kaupan ovien vieressä. Vedettyämme johtopäätöksen näiden kahden välisestä yhteydestä astelimme kauppaan ostamaan huomista aamiaista. Minkä naurultamme kykenimme.

Oli ehkä myös hieman ilkeää sanoa poliisien vieneen Tohtorin ylinopeuden takia joukkueen kapteenin soitettua minulle ja kysyttyä onko kaikki mukana. Paniikin saattoi aistia miehen äänessä. Tämän jälkeen puhelimeni soi uudestaan, ja oletin Kapun soittavan uudelleen, mutta ei, se olikin neiti Paloposti! Sain haukut siitä, etten ollut sulavan internetyhteyden päässä vaan Jalasjärven ABC:lla pahat mielessä. Raukkaparka olisi tarvinnut minua johonkin. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun joku haukkaa minut pystyyn siksi, etten ole tietokoneen ääressä. Onneksi en kuullut puoliakaan neidin päälleni syytämistä rivouksista, koska autossa oli niin kova melu. Mutta koko tilanne oli järjettön, etten saanut sanaa suustani moneen minuuttiin.

Loppumatka sujui joutuisasti, ja jokaisen kilometrin jälkeen aloin yhä enemmän ja enemmän tulla siihen uskoon, että maailma on todellakin litteä. Pohojanmaa oli melkoinen shokki alituisiin mäkiin ja metsikköihin tottuneelle. Nättiä se silti oli, tavallaan. Vaasahan on tietysti oma lukunsa, mutten sano siitä mitään puolin enkä toisin, koska nämä asiat ymmärretään aina väärin ja Kapu tietää kaiken lisäksi missä asun.

Jälleen kerran piti soitella, että se lopullisista lopullisin majapaikka viimein löytyisi. Tietynlaisen spedeilyn ja hengenvaarallisen kaahailun päätteeksi se löytyikin, ja ovensuussa odottelikin jo Kapu veljensä Reken (nimi muutettu) kanssa. Jälkimmäiselle annoin ihan käpälääkin, täytyyhän sitä kerran yrittää antaa hyvä ensivaikutelma. Kamat saliin ja nukkumapaikat varaukseen, minkä jälkeen täytyikin lähteä valloittamaan Vaasan yöelämää 2,5€ oluilla ja ilmaisilla sisäänpääsyillä.

Palattuamme yritimme sitten saada nukutuksi, mikä oli lähes mahdotonta klo 00.00 alkaneesta "hiljaisuudesta" huolimatta. Tää on poliisivaltio, kun ei hiljaakaan osata olla! Sekaan sattumia toi myös eräs herrasmies, jonka ruoansulatusjärjestelmä päätti potkia vastaan erään toisen henkilön kenkien sattuessa olemaan alla. Heräsin sen yön aikana ainakin neljä kertaa, ja ensimmäisellä kerralla luulin aamun tulleen. Eipä ollut.

Lauantai:

Neljän tunnin unien jälkeen ei tunnetusti herätä virkeinä ja tarmoa puhkuen. Kuitenkin oli pakko nousta ja alkaa kuosiintua, mikä tapahtuikin yllättävän nopeasti. Se auttaa kummasti, kun ei tarvitse korjata makuupaikkaansa tai pistää muutenkaan kaikkia kamojaa kasaan, vaan ylösnousemuksen jälkeen voi vain astella autolle aamiasen ajamana. Pakkasen pureman auton takakontti ei ehkä ole paras paikka säilöä hedelmiä, ja banaanimme olivatkin melkoisen kankeita. Oi niitä paskojen vitsien määrään! Jogurtti puolestaan oli miellyttävän viileää, ja näiden päälle vedetty Mad Croc antoi elämälle voittosijan.

Pelit menivätkin sitten vähän niin ja näin, mutta tärkeintä oli hauskanpito! Pisteittä ei jääty missään vaiheessa, vaikkei voittoja lauantaina herunutkaan. Pelien välissä lähinnä idlattiin ja katseltiin hienoja pelejä, vaikkakin joukko hurjia (kuten minä) käveli "läheiseen kauppaan". Viisi kilometriä shortseissa ei kyllä edes ollut paha tikki, ne olivat päällä lähinnä koska en jaksanut vaihtaa. Aurinkokin paistoi. Joku vaasalainen alkuasukas neuvoi meidän kaiken lisäksi oikeaan suuntaan, kun hennot poikarukat eivät Vaasan metropolissa meinanneet löytää Siwaa. Paluumatkalla tämä sama otus tuli vastaan. Vaasa on siis pyöreä! Kisapaikalla kylmien lihapullieni tuoksu ei miellyttänyt kaikkia, mistä Suomen väkivaltarikostilastot saivat taas yhden brutaalin pahoinpitelyn lisää.

Rankan kisapäivän jälkeen oli aika juhlistautua. Itse olin ilmaisen Rax-aterian jälkeen niin täynnä, etten edes meinannut humaltua muutaman oluen jälkeenkään. Rahatilanteeni ei myöskään antanut periksi kuin yhdelle tequilalle, joten ilta jäi minun osaltani hyvin selväksi. Vesiseurana olivat kuitenkin myös edellä mainittu antibiotti-ihminen sekä se taiteilijanretku, joka halusi viiniä.

Vaasan Fontana oli kyllä aikamoinen maanpäällinen helvetti sitten loppua kohden. Siellä sattuivat sopivasti olemaan jotkut halloween-bailut, ja sakki oli sen mukaista. Neidoilla oli toinen toistaan huorahtavamma kuteet ja kundeilla noloja settejä. Melkein kaikilla oli hullu känni päällä, lattiat tahmeina kusenmakuista siidereitä läikyttäneistä teinikanoista ja lasinsirpaleita oli kaikkialla. Kun tähän lisää vielä sen tosiseikan, että ryysis on infernaalinen, saadan kasaan aika sekava setti. Mutta ilmaiseksi pääsi sisään ja olut olisi ollut halpaa olutta, jos olisi ollut rahaa ostaa sitä. Pitihän se tanssilavan "häkki" myös käydä raiskaamassa, itse kun en osaa edes jorata.

Majoitustiloissa oli hiljaista, onneksi. Uni tuli nopeaan, vaikkei sitä tänäkään yönä ollut kuin n. 4h tiedossa. Hui hai.

Sunnuntai:

Niskakipu yllätti urheilijanuorukaisen aamulla. Aamiaista ei tietenkään oltu ostettu tälle päivälle, eikä turnauksen järjestämääkään ehditty nautiskella aikaisen pelin takia, kuin vasta sitten itse pelin jälkeen. Kamat kasaan ja kamat Tohtorin autoon, joka kiidätti meidän pelipaikalle. Kello oli tuskin kahdeksaa, ja siellä me olimme, Vaasan aamussa kohti sankarillisia urheilusuorituksia. Ihan hyvä fiilis oli, nälästä ja väsymyksestä ja niskakivusta huolimatta.

Sitten kun ottelu koitti, fiilikset kääntyivätkin päälaelleen, sillä siinä Hämeenlinnan Surma todellakin antoi siipiensä havista! Voitto tuli 11-3, ja mikä parasta, lopussa kaikilla oli hyvä fiilis. Tätä Spirit of the Game todellakin on. Lätkä ja tennis ovat niille, jotka tahtovat aina voittaa.

Ottelun jälkeen suurin osa oli valmis lähtemään heti suorilta kohti Hämeenlinnaa, mutta yksi pelaajista piti heittää muutaman tunnin päästä juna-asemalle, joten suihkun jälkeen jokainen keskittyi kuka mihinkin. Edessä oli kuitenkin hienoa kiekonheittoa eikä kiire mihinkään. Minä ja Tohtori päätimme joka tapauksessa käydä autolla kaupassa ostamassa ruokaa, koska sillä aamiaisella ei kauaa heiluttu. Emmehän me sitä Siwaa meinanneet löytää, ennen kuin vasta lähes sattumalta.

Näiden ja muutaman muun sattumuksen jälkeen kello löi kahtatoista ja oli aika lähteä kohti kotimaita. Autoon istuttuani päätin, etten nuku matkan aikana, ja se onneksi piti. Kaikista muista en voi olla niin varma, kuskikin saattoi torkkua. Sellainen auto nyt ajaa käytännössä itseään. Jalasjärvellä käytiin taas kahvilla ja jätettiin Lotot (turhaan). Viimeinen 50km oli kyllä ihan omanlaisensa rutistus, paitsi takapenkin pojilta. Ne nukkuivat huolta vailla.

Ja niin nukuin minäkin kotona, kunhan olin saanut itseni perusteelliseen suihkuun, puhtaat kamat ylle ja likaiset pesuun. On se elämä pienestä kiinni. Reissu oli silti kaikinpuolin onnistunut, kaoottinen ja rasittava, mistä huomaa hyvän reissun. NSUT '10 kutsuu meitä, tai sitten mennään kutsumatta!

np. Hipit ja muut vammaset - Koneihminen

Kellarit eivät ole pelkästään raiskauksia varten

Maailmassa on kolmenlaisia harrastuksia. On hyviä, on huonoja ja sitten on vielä niitä, joista puhutaan mielellään kuiskaten ja joita alan kiihkeinkin harrastaja häpeää vähän hiljaa sisällään. Ei voida väittää, etteikö esimerkiksi lasten kanssa makaaminen olisi huono harrastus, mutta myös ihan tavallisia juttuja luetaan negatiivisiksi, ja sitten on tietysti näitä "noloja" harrasteita. Pelaaminen lienee pienoismalliväsäämisen lisäksi tunnetuin näistä.

En kertakaikkiaan voi käsittää sitä myötähäpeän ja muiden sekalaisten tunteiden hässäkkää mikä valtaa ihmiset (varsinkin vähän vanhemmat yksilöt) kun kerron heille, että harrastan pelaamista. Erityisesti tietokonepelaaminen koetaan passivoivaksi ja epäterveelliseksi tavaksi viettää vapaa-aikaa, eikä pelaajista voi tulla mitään hyvää. Lautapelit luetaan automaattisesti Afrikan tähdeksi tai Monopoliksi, ja varsinkin jälkimmäinen epäilyttää kaikkia tukahdutettujen lapsuudentraumojen vuoksi. Pokeri taitaa nykyään olla ainoa yleisesti hyväksyttä seurapeli, ja sekin vain ja ainoastaan sen takia, että siitä voi voittaa rahaa. Mutta kaikilla nousee meisseli otsaan heti kun joku mainitseekin esimerkiksi nettipokerin. Nolojen ja yksinäisten touhua! huutaa yleisurheilulupaus-antti ja painuu 15km lenkille, jossa hän ei taatusti ole puheissa kenenkään kanssa.

Sen itsetyytyväisesti hykertelevät kulissiavioliittoäidit ja mitkä lie metsästäjäpenat usein unohtavat, että nettipeleissä ja vastaavissa aktiviteeteissa voi ihan oikeastikin olla sosiaalisia kontakteja. Tiedäthän, ihan oikeiden ihmisten kanssa! Niitä on vielä kaiken lisäksi todella paljon. Äitini kilahti minulle taannoin siitä, kun en voinut lähteä kyyditsijäksi, koska minulla oli pelit kesken. Olisi ollut vähintäänkin tahditonta lähteä pois, koska samalla olisin jättänyt yhdeksän muuta ja tämän porukan olisi tarvinnut etsiä tilalleni joku toinen. Harvemmin jääkiekkoilijakaan lähtee kesken pelin, ellei saa mailasta julkisivuun.

Nolouden huipentuma on tietysti lähteä pelaamaan kavereiden kanssa lähiverkossa eli siis lähteä lanittamaan. Ulvova nauru raikaa vielä monta tuntia, kun ilmoitat kavereillesi ettet pääsekään tänä viikonloppuna juomaan viinaa ja tuhoamaan omaisuutta, koska olet jonkun kellarissa viiden muun luuserin kanssa pelaamassa World of Warcraftia, Counter-Strikeä tai esimerkiksi vanhaa Age of Empires II:sta. Jostain paradoksaalisesta syystä epäilijät näkevät jopa tässä elämättömyyden. Luulevatko ihmiset, että kuusi nuorta miestä istuvat klyyvarit kiinni näytöissään eivätkä puhu toisilleen mitään? Lanit ovat itse asiassa yllättävän sosiaalinen tapahtuma, jossa pelaaminen voi hyvinkin olla ihan sivuseikka. Siellä kuunnellaan musiikkia, syödään ja ns. puhutaan vailla itsekritiikin ääntä.

Moottoripyöräily saattaa vaatia jossain vaiheessa polvileikkausta ja nettipelaaminen maksullista panostusta, mutta pääsee sinne yleisurheilullakin eivätkä ne lätkäkamat ihan ilmaisia ole. Liikunnan tärkeyttä unohtamatta ei kuitenkaan hurskastella tai laiteta harrastuksia järjestykseen! Kakarat ja miehet täytyy jotenkin pitää poissa pahanteosta.

np. Rytmihäiriö - Siriuksen samurai

Enola Gayn perintö

Mitä sitä tämän enempää kiertelemään, kun asia kerran on näin. Olen myynyt sieluni paholaiselle. Vanha vihtahousu ilmestyi itse asiassa hyvinkin epäkiinnostavassa muodossa, ja silti minä otin hänet vastaan ihan vain sen takia, jotta voisin olla vähän kovempi kuin joku toinen. Nyt vereni on mustaa ja aivoni puuroa, eikä rannettani uskalla edes ajatella.

Syynä on Facebookin Bejeweled Blitz. Tuo helvetin esikartanoista esiin tuotu selainpeli, joka ruostuttaa jopa kauhavalaisen raudan ja kestää ainakin kaksi Chuck Norrisin roundhousea. Minuutti aikaa särkeä mahdollisimman paljon erivärisiä palikoita vaihtamalla kahden vierekkäisen paikkaa ja muodostaen siten kolmen -tai useamman palikan jonoja. Edelliset katoavat ja uusia tulee lisää, eli mikä tässä voi muka olla niin kamalaa? Kaksi asiaa: minuutin aikaraja ja tarve perkeleelliseen tuuriin. Ei ehkä uskoisi, mutta nuo kaksi asiaa muuttavat mahdollisesti mukavan ja leppoisan pelin käytännössä gansteritouhuksi, jossa ei naurata edes hupinenät päässä.

Ensinnäkin minuutti on aivan tolkuttoman lyhyt aika. Ymmärrän tietysti idean, miksi nimessä olisi sitten Blitz, jos siihen ei sisältyisi vauhtia. Mutta kun se minuutti täytyy sitten saada kulumaan saumattomasti palikoita pätkien, eikä hidastuksiin juuri ole varaa. On pakko saada kertoimia viimeistään ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana, tai koko homma menee jatsiksi. Olen pelannut monta potentiaalista 200k pisteen peliä vain huomatakseni, ettei esimerkiksi kertoimia kuulu tai palikat ovat muuten vain epäsuotuisasti.

Tässä tulee juuri näkyviin onni, mikä on typerintä mitä tällaisessa pelissä voi tarvita. Peli totta kai arpoo tulevat palikat, eli puolueellisuudesta tässä ei ole kyse, mutta on käsittämätöntä kuinka paljon kyseinen asia silti vaikuttaa. Pistekertoimet, käytännössä koko ruudun räjäyttävät automaatio-onnistumiset ja muut vastaavat määräävät sen, saatko kaksikymmentä- vai kaksisataatuhatta pistettä. Turhauttavin tilanne lienee se, että jossain nurkassa on noin miljoonan megatonnin kokoinen latinki, mutta generaattori ei anna yhtään sopivaa palaa, että sen saisi räjäytettyä. Ajan loputtua kyllä jokainen mahdollinen "käyttämätön" erikoispala kerää pisteet kotiin, mutta se on silti pisteellisesti kaukana saumattomasta liikeradasta. Näppäimistö on lentänyt seinään jo niin monta kerta, että remontti alkaa olla välttämättömyys.

Kenenkään ei siis pitäisi sortua Bejeweled Blitziin. Siinä ei ole edes suoraa uusintamahdollisuutta, vaan epäonnistunut minuutti on joko lusittava loppuun tai sitten mentävä parin mutkan kautta alkuvalikkoon ja aloitettava uusi peli sieltä. Ranteeni oli viimeksi näin kipeä löytäessäni PopCapin Astro Pop -pelin, mitä en uskalla enää edes ajatellakaan jollen ole valvotuissa olosuhteissa. Jos tahtoisin pelata jotain hyvää peliä, pelaisin PS2:sta, Wiitä tai esimerkiksi Heroes 3:sta, en tätä! Voin hyvin kuvitella miltä alkoholisteista tuntuu. Paha olo tulee väkisinkin, mutta silti siitä ei pysy erossa. Koska ei ole pistesijojen ykkösenä.

np. In Flames - My Sweet Shadow

Suomalaisen keskustelukulttuurin ytimessä

Tylyys on jotenkin viehättävää, eikö totta? Jokainen tylyilee joskus, monet joka päivä. Osa tylyilee huumorilla, osa tavasta ja osa yksinkertaisesti siitä syystä, että ovat saamattomia ääliöitä. Tylyilystä on tainnutkin tulla osa perisuomalaista keskustelukulttuuria, niin hyvässä kuin pahassakin. "Härregud!" sanoo ruotsalainen kysyttään tietä saniteettitiloihin ja saatuaan vastaukseksi: "No mee vittu kuselle tonne, jos kerran on pakko!"

Tämän stereotypiaan nojaavan esimerkin jälkeen tulee väkisinkin mieleen, että siitäkö tämä "suomalaiset ovat Plutosta, ruotsalaiset Neptunuksesta" -ajatus johtuu? Voihan olla, että vuosikausia sitten(kai sitten niiden muinaisten roomalaisten aikaan tai jotain) suomalaiset ja ruotsalaiset erotti se seikka, etteivät suomalaiset (juovuspäissään) jaksaneet olla ystävällisiä ruotsalaisille. Kiitti vaan pojat, kesti ihan liian kauan saada Alhgrenin Bilarit Suomeen.

Mutta tylyydestähän tässä piti puhua läpiä päähänsä eikä ihmisten välisistä eroista. Tylyys on tosiaankin kansantauti Suomessa niin maana kuin kielenäkin. On varmasti lähes mahdotonta löytää ketään yli vuoden ajan tuntemaansa, joka ei olisi ja jolle ei olisi tylyillyt jossain vaiheessa. Suurin osahan tästä informaatiotulvasta tarkoitetaan vapauttavaksi huumoriksi kaikessa paskaisuudessaan, mutta se ei välttämättä aina välity toiselle osapuolelle, ja sitten puhuukin halko tai nyrkki. Itsesäälissään rypevä suomalaisolento lisäksi ennen pitkää turtuu siihen, että tervehdyksenä sanotaan kaverillisesti "Haista paska, senkin homo!" Sitten ihmetellään, miksei suomalaismies ole tulinen rakastaja. Alkoholi on nähdäkseni ainoa keino saada esimerkiksi kaksi suomalaismiestä halaamaan toisimaan ilman kummankin häpäisevää painiottelua. Suomalainen on tunnetusti itsetunnoltaan nollissa kulkeva ujo olio, joten kai me sitten juomma niin paljon Kossua uskaltaaksemme nauttia edes ajoittaisesta läheisyydestä?

Itsestään täytyy tietysti tehdä mahdollisimman paljon pilaa ja tietyt asiat on sopiva kärjistää sulatettavampaan muotoon, ja tietynlainen tylyily on hyvä tapa toteuttaa sitä. Lisäksi päivisin kertyneet aggressiot on parempi purkaa mulkkuystävien kuin esimerkiksi vaimon naamaan. Mutta tekee mieli silti päätyä (taas) Alibin sivuille kun joku 16-vuotias lippalakkikolli tokaisee neljävuotiaalle pikkuveljelleen: "Tieks, sä oot vahinko ja mä oon sun kingi!"

Opetelkaa edes kättelemään sylkemättä siihen ensin tai uittamatta sitä missään eloperäisessä, kai se edes onnistuu?

np. Guns'n'Roses - Sweet Child o' Mine

Yö on ihan hieno väri

Neekeri on nykysuomessa ruma sana. Ennen täysin normaali rotua tarkoittava sana on nykyaikaisen poliittisen korrektiuden aallokossa muuttunut halventavaksi ilmaukseksi ihmisen ihonväriä kohtaan. Neekeri, nekru, laku, mutakuono...rakkaalla lapsella on monta nimeä. Rasismi on toivottavasti pian myös nykylääketieteen tunnustama sairaus, ja onkin hyvä, ettei ihmistä syrjitä tämän ihonvärin perusteella. 2000-luvulla jokainen Mlwala ja Juan saa vapaasti kulkea kadulla pelkäämättä muita kuin vihaisia harmaanvalkeita ja täysin epäkiinnostavia suomalaismiehiä. Mutta onko mustaan väriin kohdistunut epäilys kaikonnut maan päältä?

Sanoisin ettei. Musta on aina musta, joskin nyky-Suomessa epäluulot taitavat kohdistua lähinnä vaatteiden väriin eivätkä ihonväriin. Kyllä, mustissa viihtyvät ihmiset, metallistit ja gootit taitavat olla nykyajan neekereitä, lakuja valkoisten normaali-ihmisten seassa. Tai pikemminkin valkoisia lakuvaatteeissa, sillä tunnetusti nämä ihmiset viettävät (usein liiankin kuvaavasti) vapaa-aikaansa sellaisissa paikoissa joihin ei päivä paista. Sehän tekee heistä susia lampaiden vaatteissa, epäilyttäviä suomalaisen pussikalja -ja nurkkiinkusemiskulttuurin edessä!

Hiilenvärisesti pukeutuneiden kanssa ollaan aina varuillaan. Rumemman sukupuolen kanssa täytyy olla erityisen valppaana, koska ei ole sanottu milloin se vetää puukon tai herskapiikin esiin käydäkseen käsiksi. Kuuluvathan raskaaseen musiikkiin aina erottomattomasti huumeet ja väkivalta! Ainakin iltapäivälehdissä. Rituaalimurhat ja raiskaukset ovat romurautanaamojen arkipäivää, ja viikonloppuisin tuhotaankin sitten korillinen kirkasta ja harrastetaan perheväkivaltaa olympiajoukkuetasolla. Hyödyttömiä pitkätukkia koko ronkka, sahalla joutaisivat, jolleivat ne polttaisi sitä Saatanan kunniaksi.

Kauniimmalla sukupuolella, varsinkin kunnon goottityyliin pukeutuvilla, ovat asiat kenties vieläkin huonommin. Mustaan puuvillaan ja polyesteriin tai pahimmassa tapauksessa nahkaan ja PVC:hen pukeutuneita pidetään käytännössä poikkeuksetta epävakaina. Eihän tuo kalpea tyttö voi olla kuin vakavasti masentunut, tai sitten se on epäsosiaalinen hylkiö, ei sitä kannata mihinkään ottaa, sillä on kuitenkin vain "vämppyyrit" ja Nightwish mielessä. Voin vain kuvitella, millaista helvettiä jonkun pienen metalli -tai goottitytön on hakea töihin johonkin Subwayhin tai Lidliin. Täytyyhän tässä vähän toki tulla työnantajiakin vastaan, mutta on se silti sääli, että jotkut ilmapäät...siis herttaisella tavalla hövelit ihmiset saavat työpaikan vain siksi, että istuvat laimeuden imagoon.

Alakulttuuriin kuuluminen on Suomessa ehkä vielä jonkinasteinen tabu, jos nyt puhutaan ihmisistä, joilla se näkyy ihan oikeasti kulttuurina. Kai muukalaisviha kuuluu yhä suomalaisuuteen, joskin ainakin ajatteleva nuoriso on onneksi kasvamassa siitä ulos. Myös vähän vanhemmatkin voisivat tajuta sen, että Suomikin voisi edes jollain tasolla olla sitä mitä esimerkiksi Yhdysvallat oli alkuaikoinaan: kansakuntien (tai alakulttuurien) salaattikulho, johon kaikki sopivat sulassa sovussa keskenään. Ei se laku pure kuin korkeintaan makuuhuoneessa, ja sielläkin vain ja ainoastaan vampyyrifetissinsä ajamana.

np. Viikate - Iltatähden rusko

Kun ei lohkea

Timo Hännikäisen "Ilman: esseitä seksuaalisesta syrjäytymisestä" on ihan saatanan hyvä kirja. Siis oikeasti. Jokainen itseään jonkinlaisena toisen sukupuolen tuntijana saa nyt olla hyvä ja lainata tai ostaa sen. Tälläista ei näe joka päivä.

Itse sain ensivaikutelman kirjasta joskus aikoinaan Hämeen sanomien artikkelista. En voi sanoa kuin sen, että ilmeisesti myös sanomalehdet alkavat pikkuhiljaa luisua tähän pissa ja paska -lehdistön genreen. Koko kirja oli nimittäin esitelty aivan päin helvettiä, tai sitten minä muistan väärin. Toivottavasti tämä jälkimmäinen.

Hännikäisen mieteteos oli nimittäin esitelty jonain hintelän perverssivemppaajan katkerana syytekokoelmana naissukupuolta kohtaan mallia Malleus Maleficarum. Esille oli erityisesti nostettu tämä ns. "bordellikoulutus", jossa siis Hännikäinen ehdottaa (minun mielestäni lähinnä piruiluna tai sitten vitsinä, ottaen huomioon hänen omat kärjistämisvaroitukset kirjan alussa), että naisten tulisi alistua 6kk-12kk bordellikoulutukseen siinä missä miehet joutuvat asepalvelukseen. Kaiken tämän skandaalinkäryisen kuorrutteen alla on kuitenkin ihan oikeasti oivaltava ja mietiskelevä teos, eikä mikään keskiverto-olion seuranhakuilmoitus.

Hännikäinen pureutuu kirjassaan mm. siihen, miltä ihmisestä alkaa tuntua, kun ei ole tuntenut naisen lämpöä yli kolmeen vuoteen. Kaipuu tuntuu niin ikään sielussa kuin jalkovälissäkin. Ei sitä aina uskoisi, mutta kai miehellä taitaa olla tunteet jossain syvällä? Empiirinen tutkimus ei kylläkään ole tähän asti antanut aiheesta mitään todisteita, mutta uskottava se kai on. Hännikäisen kuvaukset masennuskausista ovat paikoitellen hyvinkin koskettavaa luettavaa, ajatukset siitä kuin sängystä on toisinaan vaikea päästä ylös, kun ei ole toista ihmistä vetämässä ylös.

Kirjailija esittää myös erilaisia parannusehdotuksia nykyaikaisiin länsimaisiin pariutumisrituaaleihin, joissa torjunta on aina henkilökohtainen loukkaus ja loppujen lopuksi molemmat sukupuolet nolostuvat ja esineellistyvät. Hännikäinen niittää myös kumoon aimo joukon kaksoismoralismeja, joista hilpein oli mielestäni se tosiseikka, että baarissa nainen voi vapaasti tulla tilittämään aisanpuutteesta jollekin miehelle, mutta miehen vongatessa toosaa tämä lentää lähes poikkeuksetta ulos. Mukaan mahtuu myös Hännikäisen henkilökohtaisia kokemuksia seksittömästä elämästä, mistä jokainen sunnuntaikyttääjä hyppii onnesta.

Joten lasketaa naistenlehdet tai Tekniikan maailmat ynnä muut naisten -ja miestenlehdet ja tarttukaa tietoteokseen. Elämän nurja puoli iskee jälleen kasvoihin kuin vasara.

np. Rammstein - Amour

Piruvartiossa

Viime viikonloppuni kului uskomattoman kylmissä merkeissä. Olin näet MPK:n kohteensuojauskurssilla (tunnetaan sisäpiireissä myös nimellä Ilves 09), ja se olikin melkoinen kokemus. Perheen vanhin maskuliini minua sinne pyysi, lupasi että pääsen vähän rätkättämään rynkyllä ja sitä rataa. Olin siis euforisessa (=syyntakeettomassa) tilassa suostuessasi lähteä sinne. Ei se loppujen lopuksi niin huono päätös ollut, mutta oli siinä muutama roso.

Ensinnäkin meitä oli kohteensuojauksessa vähintään kolme kertaa liian vähän. Allekirjoittanut oli monen muun maalitauluksi sopivan ihmisen kanssa ilmoittautunut maaliosastoon. Kyseinen kurssihan simuloi tilannetta, jossa toinen osapuoli suojelee tukikohtaa, jota venäläiset sissit sitten yrittävät vallata. Maaliosaston tarkoituksena olisi ollut mennä sovittuja reittejä pitkin ja antaa sissien väijyttää, ja kenties antaa vähän kuulaa takaisinkin. Kaikki olisivat olleet tyytyväisiä, sissit olisivat saaneet hupinsa eikä meidän olisi tarvinnut kykkiä yhdessä paikassa koko aikaa.

Mutta Murpyn laki nosti jälleen päätään, ja tällä kertaa asiat menivätkin melko tukevasti reisille. Maaliosaston alkuperäinen tarkoitus lyötiin liiskaksi yhtä pientä tehtävää lukuun ottamatta, ja kaikki voimavarat valjastettiin kohteensuojaukseen. Muutaman opetusrastin (mm. PaVon asennusta, viestintää ja epäiltyjen pidättämistä) jälkeen meidät suoraan sanottuna meidät laitettiin väijyyn sissejä varten. Ei siinä auttanut edes intin hekumallisen lämpimät vaatekerrat, kun täytyi seistä pakkasessa yhdessä paikassa neljä tuntia. Viinallakaan ei saanut nollatoleranssin takia itseään lämmittää, perkele. Eikä siellä pimeässä nähnyt kahta metriä kauemmaksi, ei edes käsittämättömän tyyriillä valonvahvistimella. Rytinää kyllä kuului silloin tällöin, mutta keskustelemisen ja äänekkään radiopuhelimen ansiosta yksikään turvelosissi ei eksynyt hyppysiimme.

Alkuperäistä "soveltavaa vaihettahan" itse asiassa lyhennettiin kahdella tunnilla sen takia, koska 95% kaikista kohteensuojaajista ilmoitti, että täällä on kylmempää kuin esk...siis inuttin pimpissä. Päästin sitten vetämään zetaa muutamaksi tunniksi, ja yksi joutilas laitettiin rynkyllä uhaten tekemään tulet kaminaan. Unille päästiin joskus puolenyön aikaan ja herätys oli jo 04.30. Voin suoraan sanoa, ettei se ollut ihan se kaikkein makoisin herätys, kun kamiisi oli sammunut ja teltassa oli käytännössä pakkasta. Hopeareunuksena voin sanoa sen, että vaikka liha oli piilossa niin luonne oli suurena. Asemissa oltiin sitten 04.45.

Aamusella olikin sitten vähän inhimillisempää, kun alkoi nähdä vähän muutakin kuin vain oman kätensä. Ei siellä kyllä vieläkään ketään näkynyt, mutta ei sillä väliä. Ympärillä kuului kyllä pauketta muiden pitäessä hauskaa, mutta kelpasi kyllä vain seistä ja löllyä. Jos vain ei olisi ollut niin kylmä. Loppuaika kului joten kuten joutuisasti tavaroita kanniskellessa ja rynkkyä huoltaessa. Kotosalla sauna ja Heineken maistui paremmalta kuin ikinä, kuten voitte uskoa. Yöllä nukuinkin kuin ruumis, päivärahojen ansiosta vieläpä n. 12€ rikkaampana!

np. In Flames - Ordinary Story

Vuosisadan keikka

Ihmiset ovat kummallisia ja tekevät mitä omituisempia asioita ansaitakseen rahaa. Huomasin tämän jälleen siitä, että World of Warcraft -käyttäjätilini salasana ja käyttäjätunnus hakkeroitiin tässä muutama päivä sitten. Huomasin vain eräänä aamuna, etten pysty kirjautumaan sisään. Pikainen tarkistus Armory-hahmotietopalvesta vahvisti asian, salasana oli vaihdettu ja kaikki myytävät varusteet oli myyty kullaksi. Siitä sitten vain sähköpostia Blizzardille, että laittavat käyttäjätilini kiinni, koska se on varastettu.

Nyt jokainen vanhempiessa kellarissa asuva WoW-vihaaja räjähtää nauruun ja iloitsee, että kerrankin sai homo ansionsa mukaan, mitäs pelaa jotain niin paskaa kuin WoW. Heille (kuten kaikille muillekin, jotka arvostelevat muiden pelitottumuksia) työnnän harmoonin erääseen kehonaukkoon ja soitan jotain rumaa. Jumalauta, pelatkaa te niitä ilmaisia pelejänne, joissa vallitsee viidakon laki, minua ei itketä maksaa laadusta. En minä sitä kyllä sano, tuskin minä sitä maksaisin jos ei tarvitsisi. Hyvä järjestelmä se näin kuitenkin on.

Sillä niillä rahoilla saa oikeasti resursseja. Ei mennyt kauaakaan, kun käyttäjätilini oli laitettu jäihin ja sain uuden salasanan. Menihän siinä tietysti oma aikansa, mutta sillä aikaa ehti hyvin etsiä sitä keylogger -haittaohjelmaa, joka oli alkuperäisestikin anastanut salatut tiedot. Vaihdettuani salasanat ja kirjauduttuani sisään huomasin ilokseni, että kaikki myydyt esineeni oli laitettu postiin Game Masterien toimesta. Siis aivan kaikki, ja lisäksi tonnikaupalla malmeja, jotka joku amisviiksi-kapitalisti oli joutunut jättämään, kun iso luuta alkoikin sitten lakaista.

Eivät tällaiset kultafarmaajien keylogger-yllätykset mukavia ole enkä suhtaudu kovinkaan suopeasti varastamiseen, mutta en silti ymmärrä, miksi joku vetäisi itsensä jojoon, jos ei pääsekään pelaamaan muutamaan päivään. Ehkä vielä huolestuttavampaa on kuitenkin se, että tässä bisneksessä pyörivät suhteellisen isot rahat. Penat ja erkit vinguttavat Visaa iloisesti (n. 7£/1000g, 10000g ollessa jo aika paljon rahaa), jotta saavat jonkun nälkäpalkkaisen kiinalaisen hankkimaa mielikuvitusrahaa. Kyllä, kutsun sitä itsekin mielikuvitusrahaksi, koska vaikka minulla olisi kuinka kova hahmo missä tahansa pelissä, ei se vaikuta viehättävyyteeni toisten (paitsi ehkä pelaajien) silmissä. Virtuaalipippeli pysyköön lestissään, kuten vanha kansa asian ilmaisi. Sitä paitsi kullan ostaminen romuttaa serverin taloutta, joka on jo aihe itsessään.

Pelit peleinä. Mitä hyvää voisi koskaan seurata siitä, että peleissä maksettaisiin jollekin muulle kuin palveluntarjoajalle? Seuraavaksi aletaan varmaan kaupata Afrikan tähti -seteleitä kovaan hintaan.

np. Kotiteollisuus - Tuonelan koivut

Pleasure me, oh great vibrating device!

Olen jo jonkin aikaa ollut hyvinkin innostunut bassonsoitosta. Sen monet eri aspektit ja mahdollisuudet iskivät kiintoisuuskeskukseeni kovaa, ja huomaan näppäileväni lähes mitä tahansa aina musiikkia kuunnellessani, eikä se tunnu kuin luontevalta. Muutenkin minulla taitaa olla basistin sormet, mutta ikävä kyllä myös stereotyyppibasistin rytmitaju. Se ei silti estä yrittämästä! Silti viimeistään tässä vaiheessa joku älähtää ja kysyy, että mikset ala soittamaan kitaraa, sehän on sooloinstrumenttina parempi ja rock-jumalana saisi naisia ja rahaa mielin määrin. Soittakoot saatanat kitaroitaan kultaisten naistensa kanssa. Minä soitan bassoa.

Kunhan vain ensin saisin jostain sen basson. Hillokeisarius ei kulje suvussa eikä raha kasva puussa, joten on turvauduttava valtioon tässäkin asiassa. Onhan se sanomattakin selvää, että valtio on yksin velvollinen siitä, että elämänlaatuni pysyy hyvänä! Sanon vain, että pidän itsestäni parempaa huolta, jos saisin vähän rahaa, ja saanti on taattu. Kyllähän se suomalaisen itsetuntoon hiukan koskee, mutta kun tämä ei ole pysyvä tila, vaan lähinnä halu saada basso (ja totta kai hieman käyttövaroja viinaan ja vieroitusklinikkakäynteihin, sillä ei paheellista musiikkia ilman kolmatta) köyhtymättä kauheasti. Täytyy vain toivoa, ettei aikuista miestä naureta ulos, kun tämä astelee musiikkikauppaan ja pyytää jotain sellaista n. 150€ basso -ja vahvistinsettiä. Aloituskamat ovat hyvät juuri silloin, kun heti soittamaan opittuaan tahtoo uudet, koska silloin soittaa musiikin eikä kamojen hintalapun takia.

Soittointoa ainakin löytyy. Jälleen kerran vähäisempikin kaljurotta huomaa, kuinka ihmisen aivot oikeasti osaavatkaan sopeutua ja muokkaantua omistajansa kunkin päähänpiston mukaan. Jopa näin lyhytaikainen innostus nostaa automaattisesti kappaleista juurikin ne bassot esille, ne vain jotenkin kuulee ja huomaa entistä paremmin paremmin. Sen lisäksi huomaan kuuntelevani hyvinkin bassovoittoista juoksettelua aina välistä, mikä on vähintäänkin huolestuttavaa. Kaikki basistit pitäisi viedä töihin sahalle eikä pitää maisemaa rumentamassa.

Monen minuutin bassosoolo keskellä levyä on vähintäänkin ravisuttavaa, joten teemaan sopii siis:

np. Metallica - (Anesthesia) Pulling Teeth

Jejunumin kautta...

Turkkusesta saisi väännettyä vitsejä tuntikausia. Olin nimittäin jälleen kerran tervehtimässä jonkun toisen maan alkuasukkaaksi muuttunutta ystävääni, ja tällä kertaa nakki napsahti Turkuun. Kaikki ystäväni tuntuivat saaneen syksyksi opiskelupaikan ja elämän. Minä sen sijaan käyn lähinnä sotkemassa heidän elämäänsä ja kämppäänsä ikuisella kierroksella ympäri Suomea.

Tätä reissua tuli jopa hieman suunniteltua, katseltua juna-aikatauluja ja soiteltua puolin ja toisin ajoista ja tavaroista ja siitä, sopiiko perillä olla siivoton. Ajat sovittiin eräälle lauantaille, koska perjantaina oli aivan järisyttävä Viikatteen konsertti. Asiat tärkeysjärjestykseen näet, musiikki tulee tietysti aina ennen ystäviä.

Lauantai hyväili meitä kovin mukavalla ilmalla, ja läksimme neiti Pääsiäiskäden kanssa juna-asemalle iltapäivästä. Aikatauluja tarkistellessa olin saanut esimakua peloistani, mutta siellä SE vasta iski pommin lailla: kaltaiselleni junalippu Turkuun kustantaa n. 25€. Jos tämä maa jotain osaa niin kannustaa ihmisiä hankkimaan opiskelupaikan tai asevelvollisuuden, koska muutoin kaikki on luvattoman kallista. Kyyneleistä kosteat setelit päätyivät kuitenkin pleksin toiselle puolelle ja sain lippuni. Mokoma likka oli puolestansa saanut sen puolella minun lippuni hinnasta. Laitoin syyksi naisellisen viehätysvoiman väärinkäytön, mutta esitys tyrmättiin.

Junassa oli kuuma, ja se vain kasvatti vierustoverini väsymystä. Vietinkin sitten hyvän osan lähes kahden tunnin matkasta tökkimällä tätä sylivauvan unirytmiä ylläpitävää ihmisparkaa kylkeen. Väsymykseen taisi myös vaikuttaa se, että meidän piti vaihtaa Toijalassa junaa, enkä voi olla täysin varma, etteikö joku toijalalainen vanha emäntä olisi vienyt itseä neiti Pääsiäiskädeltä. Tai sitten sillä on flegmaattisuus verissä, onhan se renkolainen syntyperäisesti. Kuten olen toisaalta miltei minäkin.

Perillä Turun (=Aurajoen) savusumu iski päin kasvoja kuin nyrkki. Turkulaista esittävä hämeenlinnalainen kaksoisagenttimme (tunnetaan James Bond -tyylisistä otteistaan nimellä HK)tervehti meitä tutulla hymyllään laiturilla, ja sai vastaukseksi tavaraa kantoon. Pitihän tuon ruojan jollain tavalla maksaa siitä, että muutti asumaan Turkuun. Tavarat saatiin kuitenkin ylös HK:n velhotornia muistuttavaan asumukseen ja sitten triomme istahti alas. En voi kuin sanoa, että miljöön huomioon ottaen kämppä oli todella viihtyisä ja kodikas.

Siinähän sitten vähän aikaa vaihteiltiin ja löllyttiin, ja lopuksi piti käydä kaupassa, mutta totta kai kaikki hyvänkokoiset olivat jo ehtineet mennä kiinni. Piti siis hipsiä anorektikko-Siwaan, jotka ovat muuten Turussa auki 07.00-23.00. Kaupasta kaapattiin mukaan ruokatarpeita ja ehdottomasti elintärkeää ruokajuomaa, jotka kannettiin hymyssä suin ylös asuntoon. Siinä sitten tehtiin ruokaa ja nautittiin ruokajuomaa ennen Arkham Horroria. Tällä kertaa muinainen myllytettiin kunnolla, eikä kukaan tainnut edes joutua syödyksi tai hukkunut kosmokseen. Paitsi tietysti Mandy, mutta sillä kaula-aukolla joutuu välttämättömästi hankaluuksiin. Ennen nukkumista kävimme vielä hieman kävelyllä. Takaisin päästyämme molemmat matkakumppanini sammuivat kuin rautatiespurgut, joten oli pakko käydä unille. Ensin tietysti häpäisin vähän kumpaakin ja varasti kengistä pohjalliset.

Turun aamu onkin sitten ihan oma lukunsa, mutta onneksi tällä kertaa vältyttiin kuolonuhreilta ja vastaavilta, koska isäntä keitti aamiaiseksi maukasta puuroa. Puuro on ruokalajeista yksi parhaista, varsinkin hunajan kanssa tarjoiltuna. Muistelin kuitenkin kaiholla erään toisen reissun sake-aamupuuroa. Se vasta oli jotain! Puurot vedettiin lärviin Nikke Knatterton -videoiden siivittämänä. Voiko aamu enää ihanammin alkaa, en ainakaan usko! Tuollaisen episodin jälkeen repaleisinkin rock'n'roll -soturi uskalsi jalkautua ulos Turun iltapäivään.

Kävimme kierroksella Turussa, söimme Subwayssa (olen edelleen sitä mieltä, että 30cm on liian pieni! Päivi T. Tua huom.) ja kävimme kahvilla, jossa allekirjoittanut loisti yleistiedoillaan populäärikulttuurista. Tämän jälkeen olikin sitten aika noutaa kamppeet, raijata ne juna-asemalle ja kyynelehtiä toisen 25€ vuoksi. Pääsiäiskäsi oli mennyt menojaan jonottaessani lippua, sillä oli kai kiire junaan tai jotain. HK sen sijaan saattoi minut vähintään hintahtavalla tavalla junaan ja toivotti hyvät matkat. Löysin paikkani, mutta siinä istui joku, joten istahdin sitten erään inttipojan viereen (tämä homoerotiikka taitaa olla toistuva motiivi?). Toijalaan asti sain kuunnella, kuinka joku hämeenlinnalaiskolli puhui jonkun turkulaisrouvan kanssa kaikesta mahdollisesta, mikä oli sikäli ihan mukavaa. Toijalassa osasin nousta oikeaan junaan, ja tässä toisessakin junassa paikallani istui joku. Muttei siinä mitään, sillä kolmen vartin päästä olinkin kotona omieni parissa.

Välitöntä katumusta matkasta koinkin sitten vasta illalla vuoteessa.

np. Viikate - Unholan urut

Hevi-innovaatioita

Täysin huonoa heviä ei ole olemassakaan, eikä heviä parempaa musiikkia ole. Se on ajatuksena aivan järjetön. Jokainen varteenotettava hevimuusikko on lyhty, joka johdattaa ihmisen vaikka perisuomalaisen räntäsateen lävitse. Lisäksi hevi saa miehen kestämään kipua ja kasvattaa kivekset melonien kokoisiksi, kuten Natsipaskakin kappaleessaan kertoo. Ei siis ole mitään syytä olla kuuntelematta heviä, mutta niin monien suruksi kaupat ynnä muut vastaavat luukuttavat yhäkin jotain listahittikuraa. Pitäisi varmaan perustaa vapausrintama, että päästäisiin siitäkin.

Kaiken lisäksi on hevi millaista tahansa, sille löytyy aina kuuntelijoita, ja näitä uusia innovaatioita kuuntelee aina hyvin kiinnostuneena. Osa kolahtaa, ja osa vaipuu hyvästä syystä unholaan, mutta tärkeintä on kokeilu ja tekeminen. Olenkin miettinyt, että jos perustaisin yhtyeen, niin en mielelläni soittaisi mitään perinteistä heviä, vaan jotain paljon kierompaa! Pitäisi vain ensin osata soittaa jotakin muutakin kuin suutaan (sitäkin soitan hyvin huonosti, aina epävireessä) ja oppia luomaan sosiaalisia kontakteja ihmisiin. Taitaa jäädä siis haaveeksi, mutta miettiä saa aina.

Muumihevi olisi kova sana. Finntroll on todistanut, että peikkohevi myy ja sitä kuunnellaan, niin miksei kukaan ole älynnyt liittää muumi-sanaa eteen? Tove Janssonin elämäntyö on aivan perkeleellisen mahtavaa luettavaa, että siitähän saisi aivan mahtavia kappaleita! Instrumentti-arsenaali koostuisi näiden perinteisten lisäksi tietysti huuliharpusta. Kappaleiden vähän vaikeammat taustat soittaisi tietysti kaikille tuttuputtu hemulien vapaaorkesteri. Tällä reseptillä ei voisi syntyä mitään muuta kuin jotain järisyttävän upeaa. Varsinkin kun Tove oli lesbo, ja lesbot ovat kivoja. Mies tykkää, miehelle putoo.

Kahvihevikin on vähintään varteenotettava idea. Tosimiehen valinta on tietenkin black coffee metal, vähän rennompaa menoa edustaisi sitten cappucino metal ja niin edelleen. Hitto, osa yhtyeistä kuulostaisi jo valmiiksi joltain puolivillaiselta italialaisilta rokkipumpuilta. Asetelma on vähintäänkin täydellinen. Allekirjoittanutkin osaisi kirjoittaa vaikka kuinka monta kaihoisaa balladia kofeiinivajareiden keskellä vietetyistä tunneista. Suomalainen mies ajattelee kuitenkin seksiä, kahvia ja viinaa vähintään kerran minuutissa, niin helpostihan nyt nuo kanavoisi musiikin pariin. Paitsi sen seksin, ei rumilla hevimielellä käy flaksi ikinä. Ilman kloroformia ainakaan.

Ei jumalauta, mitä ihmettä minä taas selitän? Tyhmän pitäisi ymmärtää pitää ajatuksensa omana tietonaan, varsinkin mahdottoman ”hyvät” ideat. Täytyy varmaan käydä hakemassa pari kuppia kahvia ja… Ei perkele, noidankehässä ollaan. Vapaaehtoisia niskalaukaisijoita otetaan vastaan tänään hylätyllä soramontulla kello 17-19. Kiitos jo etukäteen kaikille innokkaille, lipunmyynti alkaa noin tuntia ennen esitystä.

np. Juice Leskinen - Tampereen aamu

Vantaakaan ei säästy!

Ihmisten asunnoissa vieraileminen on aktiviteettina oikein hupaisaa. Kävin tässä vähän aika sitten Vantaalla Tohtorin ja tämän frouvan asunnossa, ja reissuhan oli tietysti sen mukainen. Rock'n'roll -soturit eivät koskaan saa mitään hyvää aikaan, eikä tämä matka ollut lainkaan poikkeus. Ehkä joku tulee olemaan, mutta luultavasti ei.

Koko ideahan lähti ihmisapina-kollegaltani Skeletorilta, joka soitti ja vietteli lähtemään hänen kanssaan kyseiselle matkalla synnin pesään. Olin ensin hieman epäileväinen sen vuoksi, että olin sairastellut samalla viikolla, mutta Skeletor veti valttikortin ja mainitsi oluen ja huonot vitsit. Kiinnostus syttyi kuin viisvitonen sinkkubaarissa, joskin itse tahdoin mahdollisesti myöhäistää lähtöä ihan vain siksi, että säästäisin rahaa. Ette usoo kuinka kallista tällaisen ihmisen on matkustaa junalla, kun ei ole opiskelijakorttia eikä ole varusmieskorttia eikä mitään. Hyi, sanon minä. On pakko saada auto alle ja bensarahat jaettua, jotta pystyy mihinkään lähtemään köyhtymättä julmetusti.

Viimein kaksoisagenttimme (koodinimi: Sotamies K) palasi kasarmeilta ja sai asiansa hoidettua, ja pystyimme lähtemään. Autoon nousivat siis naureskeleva allekirjoittanut ja neuroottinen (ja luultavasti piripäissään oleva) Skeletor. Kello taisi lähennellä jo kuutta, muttei sillä niin väliä. Rokkenrolli soimaan ja elämä risaiseksi, se on rock'n'roll -sotureiden tie! Matka sujui tutulla autolla sujuvasti, emmekä edes ajaneet harhaan kovin paljoa. Se on kuitenkin kummastuttavaa, kuinka eksponentiaalisesti oikean paikan löytämisen vaikeus kasvaa mitä lähempänä oletettavaa oikeaa osoitetta ollaan. Loppujen lopuksi tämä jo vantaalaiseksi alkuasukkaaksi muuttunut Tohtori laskeutui kartanostaan kertomaan saföörillemme, minne tämän tuli ajaa. Auto laitettiin väliaikaiseen parkkiin, kamat vietiin ylös ja sitten isoa kovaa kauppaan.

Kaupassa saattoi havaita koko Suomen kansan väripaletin ja myös sen, ettei suomalainen nuorimies ole viisastunut reissustaan Ikaalisiin. Iloisesti tavaraa koriin ja kori kassalle, ja kassalla mukava venäläis-virolaisakselille sijoittuva nainen vaati kolmeakymmentä euroa. Kylläpä sitä rahaa menee kun ei ajattele lainkaan mättäessään ostoksia koriinsa. No, lohduttaudun sillä, että yli kolmasosa koko potista sijoitettiin olueen. Nämä aarteet kannettiin sitten autoon ja myöhemmin sisälle asuntoon, johon jäimme Skeletorin kanssa nauttimaan virvokkeita sillä aikaa kun Sotamies K ja Tohtori veivät auton parkkiin.

Ovi kävi ja Tohtorin vallan ihastuttava naisystävä saapui kotiin. On sanomattakin selvää, että töistä palannut neiti kiroili pitkät sarjat nähdessään kaksi persturpaa makaamassa sohvallaan olutta juoden. Silti jokin, jota veikkaan joko puhtaaksi miehiseksi vetovoimaksi tai sitten naiselliseksi myötätunnoksi, sai Norpan (nimi muutettu) istumaan alas ja itsekin nauttimaan virvokkeita. Onneksi pojat eivät olleet läikyttäneet, muuten olisi tullut kaulimesta ja hapiaan!

Sotamies K ja Tohtori saapuivat viimein ja illanvietto aloitettiin, ja kivastihan se meni PS3:n ja pitsan kanssa. Yöstä vielä käveltiin Vantaan pahamaineisilla kaduilla ja kujilla, eikä edes tullut puukosta. Kengästä kyllä tuli, mutta se johtui allekirjoittaneen huumorintajusta ja muiden herrasmiesten huumorintajuttomuudesta. Tohtori kertoi lisäksi tarinan paheellisista elintavoistaan, jolle hurrattiin yksimielisesti.

Kämpille horjuessamme päätimme viimein asettua nukkumaan, ja koska minä olin ainoa makuualustan mukaan ottanut, sain nukkua lattialla kuin koira! Muut puolestaan nukkuivat joko a) isossa parisängyssä tai b) porvarillisessa sohvasängyssä. Tää on poliisivaltio, kun ei ole sänkyjäkään kaikille. Koiran osa toi mukanaan kuitenkin myös koiramaisen koston, jota Tohtori tai Norppa eivät luultavasti ole löytäneet vieläkään.

Aamulla heräsin jälkisairaana miltei vailla ääntä, jota lääkitsin sitten teellä. Rock'n'roll -soturi ei horju! Vietimme aamupäivää (vaikkakin se taisi olla jo alkuiltapäivää) miesseurassa, pelailimme ja oleskelimme. Tohtori kertoi myös paikallisesta tapahtumasta, jossa yhdistyvät olut ja kelluminen. En ole ennen edes kuullut lausetta, johon sisältyisi sekä olut että kelluminen. Vantaa nyt toisaalta on melkein Helsinkiä, ja kaikki helsinkiläiset ovat hulluja.

Lopuksi oli aika lähteä, ja sitä juhlittiin torvet soiden lähinnä Tohtorin toimesta, koska kämppä oli meidän jäljiltämme lähinnä ruskean-oranssinkukertava. Hämeenlinnaan vievään liittymään ajettiin lähinnä vahingossa, ja päätimme sitten ajaa vanhaa 130/103-tietä (muistaakseni) moottoritien sijasta. Oli paremmat maisemat eikä autoja käytännössä missään. On se vaan komiaa, kun on ystäviä ja auto eikä huolta huomisesta.

np. Merzbow - I'm Coming to the Garden...

Bermudan kuutio syysyössä

Nuoren ihmisen elämässä aika on hyvin usein vain riesa. Joko se kuluu liian hitaasti, liian nopeasti tai sitten se vain sattuu olemaan väärä juuri vaikealla hetkellä. Olimme ystäväni kanssa tässä yksi päivä viettämässä iltaa pelaamisen yms. säälittävän meiningin lomassa, ja aika kului tuttuun tapaansa hätkähdyttävän nopeasti. Kellon näyttäessä yökahta päätimme kuitenkin yhdessä, että nyt voisi yrittää mennä nukkumaan, koska toinen meistä ei ollut nukkunut 36:een tuntiin ja toisen olisi järkevää pitää yllä unirytmiä opiskelujensa takia. Ei liene vaikeaa arvata kumpi asia koski allekirjoittanutta!

Heitin tämän toisen ihmisraunion sitten autolla kotiinsa synkkään Parolaan (joka varjojen saartama on!) ja laitoin auton parkkiin. Ajattelin saattaa tämän möllykän ovelle ja vannottaa soittamaan taas joku päivä seuraavana viikonloppuna, että saadaan taas peliä pystyyn. Loppujen lopuksi siinä ovella tuli kuitenkin seistyä hitusen tarkoitettua kauemmin. Syynä oli se, ettei talon asukkaalla ollut avaimia mukanaan, eikä talon sisällä majaileva vakio-ovenavaaja nukkumisensa vuoksi vastannut puhelimeen.

Se oli melko koomista, kuinka talon asukas voi olla lukittuna oman kotinsa ulkopuolelle muiden asukkien nukkuessa seinien toisella puolella. Talon hiljainen ulko-ovi seisoi edessämme kuin Saksan tasavallan sensuurilainsäädäntö, eikä kukaan tullut avaamaan ovikellosta huolimatta. Tämä meidän parolalainen alkuasukkaamme yritti soittaa informantilleen ties kuinka monta kymmentä kertaa, yritti koputtaa ikkunaan (palotikkailta!) ja jopa kehotti kissaa keksimään jotain, mutta mikään ei auttanut. Lopuksi oli vain nöyrryttävä ja soitettava talon todelliselle isännälle, joka on onneksi hitusen kevytunisempi kuin kaksi jälkeläistään. Toivottavasti ei tullut kauhean suolaista soppaa siitä hyvästä, että poika pistää isänsä könyämään ovelle ihan vain siitä syystä, että tämä on liian reikäpäinen ottaakseen kotiavaimia mukaansa.

Tarinan opetushan on siis se, että pitäkää avaimet aina mukana, vaikka tuntuisi kuinka turhalta ja rasittavalta. Siinä säästyy paljolta vaivalta, valitukselta ja puhdashenkiseltä kaverin vahingonilolta, uskokaa pois. Kyllä se ärsyttää minuakin toisinaan, koska taskussa pistelevä 20kg rosoinen avainmöykky on silkkaa pilaa, ja jos ne laittaa käsveskaan niin saa turpaansa snagarin jonossa. Nuoren miehen ahdinko ei tunne rajoja.

np. Random Damage Scissors - Slide Slide You're Going Down

Σ!

Bästa passagerare, nyt on kuulkaa piru merrassa! Eikä se ole tällä kertaa edes koomisen surkuhupaisa pikkupiru, vaan haaviin on tainnut tarttua itse vanha Vihtahousu. Syynä ovat kadonneet housut ja huppari.

Niitä ei yksinkertaisesti löydy mistään. On absurdia kuinka sen kaltaiset vaateparret voivat kadota tämänkaltaisessa suomalaisessa keskivertolähiössä. Olen jo reilun viikon verran etsinyt niitä kaikkialta, niin talosta, varastosta kuin puutarhastakin, mutta tuloksetta. Aivan kuin niitä ei vain yksinkertaisesti olisi enää. Viimeinen muistikuvani niistä on se, että vein ne taannoin pesuun kuten kunnon kansalainen ikään, ja sille tielleen ne ilmeisesti jäivät. Voi olla, että minulla olisi enemmänkin muistikuvia, mutta ehkä mustapukuiset miehet ovat pyyhkineet muistini ja vieneet vaatteeni salaisiin operiaatioihinsa.

Kuitenkin loogisin ja sitä kautta kaikkein todennäköinen syy vaatteitteni katoamiselle on tämä: suurperheen vaatimuksille viritetty pesukoneemme on pyörinyt niin vinhasti, että likaisista vaatteistani irroneet likahiukkaset ovat hankautuneet toisiaan vasten luoden varsin tähdenkaltaiset olosuhteet. Hiukkaset ovat kuumentuneet ja tiivistyneet hetki hetkeltä, ja sitten tuntematon tekijä on saanut tämän hiukkasmöykyn luhistumaan ja luonut näin matoröörin Alfa Kentauriin!

Sieluni silmin voin nähdä, kuinka Alfa Kentaurin superkanat hekottelevat silpoessaan rakkaita vaatteitani saastaisissa rituaaleissaan. En silti vaivu epätoivoon, vaan alan jo suunnitella vastaiskua noita inhoja siivekkäitä vastaan. Tai sitten vain yksinkertaisesti tarkistan vielä kaikki paikat uudelleen, vaikka se onkin paljon epätoivoisempaa kuin tämä matorööri-teoria.

np. Itkevä tyttö - Elokuun ensimmäinen sade

Maksavaurio '09

(Oheinen teksti on lainaus Maksavaurio '09 -kilpailun kotisivuilta.)

"Maksavaurio on taas täällä! Tuo uljas kilpailu, jossa kaksi ihmisrauniota ottavat kisaa toisistaan siinä, mitä tekevät parhaiten: alkoholin eksessiivisessä kuluttamisessa. Kisa tulee olemaan rankkaa ja vaarallista, eikä diskauksia tai luovutuksia suvaita. Silti tänäkin vuonna on saatu huijattua mukaan kourallinen ilmoittautuneita, joista on poimittu kaksi varsinaista kisaajaa. Alla on heidän tietonsa, tuomarin arvio ja lopussa henkilökohtainen vapaa sana.

Joonatan 'Kinttu' Keihänen, 48, kahden lapsen äiti.

Tuomarin arvio: Joonatan tuli ilmoittautuneeksi tähän kisaan siksi, että Suomessakin voi kuulemma saada tukia, jos on maksakirroosi tai muuta vastaava. Mies on niin laiska, ettei jaksa edes kitistä olostaan, joka on hänen kasvoistaan päätellen helvetin paha. Bravuurikseen Joonatan kutsuu kykyään kaataa jäykistyneellä tangollaan muiden juomat lattialle. Tulee kuolemaan neitsyenä.

Vapaa sana: Osaa lisäksi koukistaa asioita sisääni ja näyttää lohelta samaan aikaan!

***

Justus 'Neuroosi' Suontausta, 53, osa-aikaläski.

Tuomarin arvio: Ilmoittautui mukaan puhtaasti siksi, että ilmoittautumiskopissa oli lämmintä ja hyvä sanko, johon tämä vekkuli heitti takalaittomat heti kun silmä vältti. Ei osannut täyttää lomaketta oikein, vaan lähinnä piirteli siihen. Hänet otettiin mukaan silti, sillä kisaan haluttiin altavastaaja. Jo ennen leimojen lyömistä papereihin Justuksen maksasta kuului (epäilemättä Lasolin aikaansaama) hento vihellys. Lasol näyttää eittämättä olevan Justuksen bravuuri, mutta myös jätteiden syönti ja haiseminen onnistuu. Justusta ei kelpuuta nykyään enää edes putkaan.

Vapaa sana: Toivottavasti täällä on kauniita kimuleita, koska muuten täällä ei tee mitään!"

***

Olen sanaton, mutta jään silti odottelemaan tätä spektaakkelia. Kuulin, että voittaja ratkeaa, jos jompikumpi ei osaa nimetä pakasta nousevaa pelikorttia oikein. Sairasta.

np. Finntroll - Blodnatt

"Kyyneleitä keskiyöllä/Kuin korpin sulkia/Sieluni huuto"

Syksyllä on jännä vaikutus ihmisen psyykkeeseen. Romuluisesta kuvatuksestakin tulee jollain tapaa herkempi ja hajamielisempi. Minäkin hajotin lautasen, kun en muistanut laittaneeni sitä siihen. Tää 0n poliisivaltio, kun ei pysy lautasetkaan kasassa.

Syksy on muutenkin juuri se vuodenaika, joka tuntuu saavan kaikki taiteelliselle mielelle. Toden totta, syyskuun saapuessa jokainen lukutaitoinen näyttää kaivavan baskerinsa esiin ja huutavan: "Maailma, katso minua, osaan laittaa sanoja peräkkäin!"

Tämä efekti on mielenkiintoinen. Liekö se yhteisön painostusta, kukkoilunhalua vai ihan puhdasta itseilmaisua, mutta se tuntuu iskevän aina ja vain syksyllä. Keväisin keskitytään naimiseen, kesällä juopumiseen ja talvella puhtaasti pakkasessa/vesisateessa hajoiluun, joten syssy jää tähän kulttuuria kerran vuodessa -osastoon. En minä sitä sano, onhan se ihan hyvä, että kukin kokeilee taitojaan ja halujaan kirjoittamisessa. Silti, ei niitä ehkä välttämättä tarvitse lätkiä kaikkialle kaikkien luettavaksi, se on liian vakiota teini-iässä. Se mahdollisuus on varattu vain ja ainoastaan meille, jotka kirjoitamme näitä roskia koko vuoden ympäri.

np. Rammstein - Sonne

Sex'n'Salmiak

Olipa mielenkiintoinen reissu ystävän kämpille Ikaalisiin. Lähtö tapahtui tietyllä tapaa hetken mielijohteesta, ja katastrofin ainekset olivat hyvinkin kasassa. Jostain syystä saimme joka tapauksessa itsemme liikkeelle ja kutakuinkin oikeaan suuntaan.

Reissaaminen on kivaa, varsinkin kun autossa on kahden äijän lisäksi vain pikaruokaa ja hyvää musiikkia. Auto pysyy tiessä eikä ole väliä, joutuuko heittämään jännät U-käännökset jossain ihan vain siksi, että eksessiivisen paskanjauhannan seurauksena sattui ajamaan ohi juuri siitä tärkeästä risteyksestä. Retkikuntaamme kuuluivat tällä kertaa Seppo (nimi muutettu) sekä tohtori Tohtori. Meno oli hyvä ja kelikin vain parani mitä lähemmäksi Ikaalisia päästiin, ja tuon pahamaineisen maan rajalla taivaasta tuntui satavan paskaa ja käsikranaatteja.

Retkikuntamme huomasi samalla, ettei Ikaalisissa ole jumalauta mitään. Hynynen kutsui Forssaa joskus Suomen Mariaanien haudaksi, mutta Ikaalinen taitaa silti vetää pitemmän korren. Eksyttyämme kenkäkauppojen vilinään silmiimme osuu parin hassun kojun lisäksi vain valtavan Minigrip-tehtaan hohtavat valot. Onko tämä taivas? Pyhää Pietaria ei kuitenkaan näy, pelkästään muutama pultsari, joten jatkamme etsimistä.

Oikeaan asuntoon päästyämme tämä nyt ikaaliksi (kuten Gurz von Totenhosen kutsui Ikaalisten alkuasukkaita kirjassaan "Suomen kansat" v. 1879) muuttunut ihminen syleili meitä vähän turhankin lämpimästi ja vaati päästä kauppaan. Ei auttanut muu kuin lähteä. Kaupassa suomalaiset nuoretmiehet osoittivat jälleen ylemmyytensä varustamalla itsensä oluella ja pakastepitsalla. Näillä mennään vaikka kuuhun!

Päästyämme takaisin kämpille avaamme ensimmäiset oluet ja alamme kaikki mylviä kiimaamme (joskin tohtori Tohtori väittää kivenkovaa saaneensa viikonloppuna, muttei sitä usko kukaan! kirj. huom.). Pian aloitamme rituaalimurhin maustetun Arkham Horror -pelisession ja jatkamme mylvimistä katsellessamme piirroshinkkejä. Sulokasta, sanoisinko?

Loppuilta- ja yö kuluu mukavasti Arkhamin ja ajoittaisen ulkoilun merkeissä, ja kello neljältä Suomen toivot palaavat kämpille nukkumaan. Parastahan oli se, että kämpän omistajan eli Skeletorin piti herätä kolmen tunnin päästä kouluun. Jäljelle jäävä kaksikko nauraa ihraisesti ja jatkaa mylvimistä. Aamu tuo mukanaan unen toisille ja rasitusvamman toisille.

Puolenpäivän aikoihin tuo ikaali on palannut jostain syystä koulustaan ja tuijottaa asunnossaan röhnöttäviä ihmissikoja. Jätkät eivät saa sanaa suustaan, mutta se nyt on täysin normaalia. Tuo ikaali hipsii takaisin kouluun ja me alamme tehdä lähtöä. Vähän ennen poistumistamme tuon kämpän toinen ikaali palaa takaisin kotiin. Totta, sekin oli seinän takana koko yön. Saikohan se edes nukutuksi?

Tärkeintä on kuitenkin matkustaa ja käydä katsomassa ystäviää (vaikka sitten Ikaalisiin), koska luvassa on pitsaa, olutta ja rituaalimurhia hinkkien sävyttäminä. Menkää jo! Mutta muistakaa ottaa salmiakkia mukaan, unohdin itse sen.

np. Itkevä tyttö - Lupasin etten enää koskaan tekisi tätä itselleni

(Kyseinen kappale ei sisällä vihaa Ikaalista tai ikaaleja kohtaan)

Zen ja kaalikeiton tie

Tänä päivänä neuroosi on tosiasia. Siinä ei ole sikäli mitään ihmettelemistä, jos lähtee käytännössä suoraan sängystä kohti notkuvia kahvipöytiä ja ties mitä berliininmunkkeja. Matkalla oli kuitenkin esteitä, mikseivät yläaste-ihmiset osaa ajaa kunnolla tiellä? Liikenneopetus osaksi yläastetta, tai tää ei ole edes kunnon poliisivaltio.

Kahvittelujen jälkeen olikin sitten vaikeaa keskittyä mihinkään, kun sydän takoi ja silmät harittivat koko ajan. Kaalikeittoa oli silti tehtävä, jottei perhe kuolisi nälkään. Mokomat tuskin selviäisivät, jos ei joku olisi koko ajan tekemässä ruokaa, minä tai sitten joku muu.

Hitot tästä mitään tule. Huomatkaa siis, ettei eksessiivinen kahvinjuonti auta. Neuroosi on todellakin tosiasia, ja samoin pakki sekaisin -tunne. Ottakaa onkeenne (ilman freudilaisia taka-ajatuksia!) ja juokaa vaikka teetä. Se on parempaakin.

np. ZZ Top - La Grange

Saksalainen miehenköriläs ja lentäviä lautasia

(Otsikosta huolimatta avaruusteema ei ala eikä jatku, eli te kaikki foliohattuhipit voittekin siirtyä etsimään väreilyjä jostain ihan muualta!)

Sunnuntait ovat aina laiskoja päiviä. Olen koko laiskan ikäni ollut tässä uskossa, enkä aikonut tänäkään sunnuntaina poiketa tavoistani. Tämä ei kaikesta huolimatta onnistunut, kun yliaktiivinen pikkuneiti vaatii kyytiä Tiiriöön. Uskokaa tai älkää, sille ei uskalla sanoa ei. Lyö vielä lätäksi, jos en tottele.

Siitä sitten vain autoon ja matkaan. Lidlistä tuli haettua hieman nestemäistä aamiaista, koska kaikki muunlainen ruokailu on tunnetusti silkkaa pelleilyä. Saksalaisen kilipääkauppaketjun seinät olivat täynnä kuvia miehestä, jolla on omituiset kuteet ja hapsottavat viikset. Aivan, sehän on vanha kunnon Hans! Syämmein lauloi ilosta Hansin pseudoviisauksien edessä, ja aloinkin miettiä heti, että onko tämä kauppaketju tosissaan vai haiseeko täällä mahdollisesti sarkasmi. "Life is just like a full bottle, just drink it and that's it" kuulostaa itse asiassa aivan joltain sunnuntaigurun elämänohjeelta. Päätin siis olla kerrankin positiivinen (paskanmarjat! suom. huom.) ja ainakin uskotella itselleni, että tässä ollaan nyt sarkasmilla liikkeellä. Tuli paljon parempi mieli. Miksi muutenkaan pitäisi aina olla niin pahalla päällä, ettei veri kierrä päässä?

Kotona olikin sitten luvassa löllyntää ja pelailua, kunnes täytyi lähteä talon työnjohtajan kanssa johonkin multakauppaan. En vieläkään käsitä sitä, miksi harrastelijaistuttelija viitsii kuluttaa monta kymmentä euroa 550 litraan multaa, sillähän saisi vaikka kuinka paljon olutta tai DVDtä tai muuta hyödyllistä. Toisaalta talon työnjohtaja on nainen, ja naiset ovat kaikki hulluja (tyypillistä miehistä egoilua! Päivi T. Tua huom.). Siinä sai sitten rujo ihmisenrutjake raijata sitä multaa autoon ja autosta pois. Hullua kaikki, ei siitä kuitenkaan kasva edes mitään jännää.

Sitten saapuikin kello viisi ja oli aika lähteä heittämään kiekkoa ultimaten tahtiin. Ultimatekin on äärimmäisen loistava ja edullinen laji, kun ei tarvitse kuin hyvän frisbeen ja hyvän porukan, sekä mielellään jonkun maakaistaleen pelikentäksi. En ole sikäli koskaan oikein ymmärtänyt sellaisia urheilulajeja, joista täytyy ensin maksaa itsensä kipeäksi ennen itse urheilua. Toisaalta, köyhän puhettahan tämä on. Kai minäkin pelaisia golfia tai harrastaisin jotain autoliikuntaa, jos vain olisi pätäkkää, tiedä siitä sitten. Tähän asti olen kyllä tyytynyt halpoihin lajeihin, ne sopivat halpaan luonteeseeni muutenkin.

np. Kotiteollisuus - Sulje silmäni

Seppo, mitä teet avaruudessa?

Syksy on täällä, vaviskaa ihmiset (?)! Kesä on mennyt mitääntekemättömyyden parissa, joskin simpanssi on sentään matkustellut jonkin verran ja ehkä saanut jotain aikaankin. Ei sillä ole kuitenkaan niin väliä, koska se on kesä, eikä kesäisin tarvitse välttämättä tehdä mitään. En silti ala ruotimaan silmittömän epäkiinnostavaa olemustani tässä, vaan suuntaan katseet 2000-lukuisesti tulevaan. Nyt on taas koko syksy aikaa tehdä ja kuluttaa olemustaan maailman kankaaseen, eikä mikään voisi siinä suhteessa olla paremmin. On kahvia ja tietokone, ei simpanssi muuta sitten tarvitsekaan.

Ihminen on muutenkin luotu leijumaan ympäriinsä, kukin omassa suhteessa ja oman mielihalunsa mukaan. Ympäriinsä ajelehtimen ja löllyminen on siis hyvää ajanvietettä. Eikä se kaikesta huolimatta tarkoita sitä, etteikö hymyilevä solumöykky voisi hetkeksi kiinnittyä johonkin. Se on ainakin huomattu, ettei miestä saa oluen äärestä edes rautakangella.

np. Soilwork - Stabbing the Drama

Rapakoiden halki käy lenkkeilijän tie

Lenkkeily on oivaa urheilua. Se on äärimmäisen halpaa, hauskaa ja tehokastakin vielä. Näin keväisin on kuitenkin hieman raakaa lähteä kirmaamaan kehonkuvaansa ja itseluottamustaan paremmaksi, sillä luontoäiti on varannut kaksi pahinta vitsaustaan kevättä varten: yleisen kuran sekä koiran paskan.

Siinä sitä lähdetään lauleskellen lenkkeilemään (joskin laulu loppui lyhyeen, koska teiden lisäksi olen itsekin rapakunnossa) ja mitä tulee vastaan ensimmäisen viidensadan metrin jälkeen? Kuraa miltei nilkkoihin asti, ja lukematon määrä koirien takalaittomia. Hullua, mutta kai se on kevät sitten. Onneksi ei sentään ollut kiimaisia hirviä tai muuta vastaavaa sillä lenkkipolulla, mutta ehkä niitäkin tulee vastaan vielä kevään edetessä. Lenkkeilyä en kyllä lopeta, koska tuli hyvä olo ja mieli. Hyvä mieli on välttämättömyys.

Hankkikaa tekin hyvä mieli itsellenne ja juoskaa henkenne edestä. Pikku liikunta ei ole pahitteeksi sille hengellekään, uskokaa pois.

np. Harry Gregson-Williams & Norihiko Hibino - Snake Vs. Monkey

Verta sokeria seksiä taikatemppuja

Tässä alkaa ihan epäillä aika-avaruutta ja tehdä karvasta pilaa Hawkingista, koska niin nopeasti nämä päivät tuntuvat menevän. Eihän tässä ehdi edes rähmäisiä silmiään avata kun on taas ilta. Onneksi on sentänsä vähän enemmän valoa, valo on kivaa päivisin. Öisin valoksi kelpaavat lähinnä kuu, tähdet yms. universumin roskat tai näyttöpääte.

En edes jaksa ahdistua vielä yliopistosta, vaikka jumalauta pitäisi. Allekirjoittaneen paviaanin olisi pitänyt banaanin sijasta tarttua jo kuukausi sitten kirjaan "Rutto ja rukous: Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa". Mutta minkäs teet, ei jaksa heti abivuoden jälkeen. Lorso mikä lorso, mutta kyllä aion sinne Manseen päästä. Jos en, niin kohta sieltä löytyy vähän Hämeenlinnan mustaa makkaraa, putkayönkin uhalla. Olisi sen arvoista kyllä, saakeli.

Tekotaidenurkkauksessa on tänään poikien juttuja, kuten luodin rakenneanalyysejä ja iskuvoimamittauksia, mutten voi kertoa enempää, koska kirjoittamisesta puhuminen vie kyvyn kirjoittaa. Pika-analyysi freudilaisittain kuuluu siis: seksuaaliset patoutumat koskien silakoita sekä oidipaalikonfliktista johtuvat viha kaikkea ja kaikkia kohtaan. Kusessa ollaan, kuomaseni.

np. Red Hot Chili Peppers - The Rightous & The Wicked

V föf Vasa

Olotilani on parina viime päivänä ollut varsin omituinen, eikä luovuudesta ole tietoakaan. Ennen YO-kisojen loppumista se johtui puhtaasta stressistä, mutta nyt on tapahtunut täysin päinvastainen asia: pääni nimittäin kumisee tyhjyttään. Se on lähes pelottavaa, uskokaa pois.

Yleensähän minä mietin ADHD -päissäni koko ajan jotakin, ja jopa ruotsin YO-kokeessa ajatukseni harhailivat monasti muuallakin kuin ruotsissa/Ruotsissa tai sen luonnonrikkauksissa. Nyt kun seisahduin paikalleni kesken riuskan mitääntekemättömyyden, huomasin ettei päässäni pyöri yhtään mitään, ei edes yhtä yksinäistä ajatusta koskien sorkkaeläimiä tai Otto Wille Kuusista. Aluksi se oli mukavaa, mutta pitemmän päälle hiljaisuus alkoi riivata. Lisäksi olen tottunut luomaan tekotaiteeni pyörittelemällä asioita päässäni loputtoman pitkiä aikoja, mutta nyt on käynyt kuin Juicelle silloin viidentenätoista yönä.

Ilmeisesti YO-kisojen Format C: -efekti olikin vahvempi kuin olin kuvitellut. Täytynee siis vain keskittyä lähinnä olemiseen, ja ehkä routa ajaa orpoina harhailevat ajatukset takaisin golovaan. Se olisi varsin hyvä, koska on kerrankin aikaa toteuttaa kaikenlaisia keskeneräisiä projekteja. Kaikki vihjeet kadonneista ajatuksista voi ilmoittaa Poliisi.tvlle. Tuntomerkit: Lyhyt, likainen ja äärimmäisen yksinkertaisen näköinen.

np. Finntroll - Födosagan

Vapauden katkera nektari

Sairasta miten ihminen laiskistuu ollessaan vailla sen suurempia huolia ja/tai velvoitteita. Voi vain rauhassa nukkua yli puolenpäivän, antaa ajatustensa harhailla minne sattuu ja syötä lähinnä eilisiä tähteitä. Silti tämä tuntuu tällä hetkellä varsin sopivalta, sillä minkäänlainen työnteko ei kiinnosta vähään aikaan. Syssymmällä sitten, kun rahaa ei enää tarvitse ja se tulee siten säästettyä. Täytyy opiskelijalla olla oma luukku sitten jos joskus pääsen johonkin sisään. Ja sinne pitää ostaa kunnon sänky, pöytäkone+läppäri luentoja varten sekä mukava sohva. Mahdollisesti ruokaakin joskus jos jää rahaa.

Vasta nyt sitä alkaa tajuamaan kuin kovaa ns. aikuiselämä rynniikään päälle. Tässä pitäisi vielä aikuistuakin! Kaikki se vastuu ja helppouden puute. On siinä toisaalta paljon hyviäkin puolia, kuten suomalaisen kerrostaloyksiön suunnaton rauha (äänekästä rakastelua ja teknopoppia lukuun ottamatta). Saa mennä ja tulla ja olla miten itse mielii. Ja mehän mielimme! Toisaalta taas kaikki täytyy tehdä itse ruosta ja pyykeistä lähtien. Olen siitä huolimatta päättänyt ottaa aikuiselämän vastaan, mutta aikuistua en aio koskaan t: Vanhainkodin Peter-Pan. Sikaillen loppuun asti.

Tässä on kyllä ollut kunnolla aikaa miettiä ja lukea kaikkea, ja siksi esitenkän aristoteleenkantapäämaisesti viikon sitaattivinkin: Runoutta idästä. Ehdotan kaikkea tutustumaan mongooliaan, sekä kaikkeen muuhun mitä ympärillänne tapahtuu. Ette arvaakaan, mitä kaikkea ympäristönne tai läheisenne voivatkaan kätkeä.

np. Viikate - Vesi jota pelkäät

Seppo, sotakoira.

Nyt ne ovat sitten takana. Voin sanoa, että viisikin ainetta oli melkoinen rupeama. Tuli vietettyä monta epätoivon hetkeä sekä kokeissa että niitä edeltävinä iltoina ja aamuina. Viime yönäkin kieriskeli venäjän kielioppi -deliriumin kourissa. Senkään voimalla ei voi oppia kaikkea, mutta siitähän emme lannistu, vaan annamme Ylioppilaslautakunnan hoitaa sen. Lainatakseni aikaisemmin tänään sanomaani: "Nyt kun on kaikki raskas työ takana, ei tarvitse enää kuin odottaa pettymyksiä!" Abivuoden arki on raakaa kuin turkulainen graavilohi.

Mitähän sitä sitten tekisi elämän jälkeen? Opiskelupaikka ja sillai on tietysti ykkösenä mielessä yhä, kun ihminen ei osaa päästää irti. Kolme vuotta työtä päättyi tänään, kumma olo. Enää on jäljellä 4-5 vuotta yliopistoa ja loppu työelämä koulussa opettamassa samoja asioita eteenpäin. Psykedeelistä.

Heilutan silti häntääni iloisena ja suon itselleni ylimääräisen siankorvan tämän kaiken työn jälkeen, meni miten meni. Huomenna voisi sitten vetää pitkän kaavan kautta, kun on oikein syykin. Sitten regressoitunut nurkkiinkuseksija voikin palata takaisin ala-asteen ykköselle.

Saigon palaa, mutta täällä on jälleen kaikki suhteellisen mallillaan.

np. Ismo Laitela & Seppo Taalasmaa - Save Your Saakeli-Elämä

Nenäliinateollisuuden uusi toivo

On se kyllä saatana kun ihmisellä on kiirettä elämänsä kanssa. Oli penkkarit ja abiristeilyt ja prelit ja lorsoilut ja nyt vielä tämä lentsu päälle. Ei ole ihmisellä helppoa, nyyh.

En ole vähään aikaan ollutkaan missään taudissa, jos ei tanssitautia ja kroonista persturpaisuutta lasketa, ja ihan peruslentsu on lyönyt ison ihmisen ihan liiskaaksi. Ensin oli kuuma, sitten kylmä ja nyt vain ketuttaa koko ajan. Päästäni tulee törkyä ulos jo muutenkin, joten tämä 3krt/5min niistely ei olisi välttämättä pakkollista. Haluan eutanasian, mutta koska tässä poliisivaltiossa sitä ei voi saada, niin lääkitse nuhaani sitten mustaherukka+sitruuna+hunaja+Bombay Sapphire -seoksella. Tauti, mikä ihana tekosyy!

On tässäkin päivässä se hopea, - tai kossureunus, sillä Kotiteollisuuden Ukonhauta ilmestyi tänään, ja hölmöhön hassasi viimeiset penninkinsä levyyn. On ainakin puhdas omatunto. Täytyy vain toivoa, että se lämmittää talvipakkasilla. Jos ei, niin pöllin naapurin rouvan ja poltan sen. Läski palaa hyvin.

Mutta on tämä levy vain niin saatanan kova. Jos ette omista sitä, ostakaa se. Näiltä pullukoilta ei ole huonoa levyä tullutkaan. Ai niin, Hynynen on nähtävissä Uutisvuodossa 21.2 klo 21.30. Luvassa on Ismo & Seppo -showhun verratta tv-spektaakkeli.

np. Kotiteollisuus - Mahtisanat

Vakiot II - Laura (nimi muutettu)

Kohta tuore äiti kiidätetään sairaalaan, koska pikku enkeli päätti syntyä pari kuukautta etuajassa. Kilohinta ei ole paha, ja pari viikkoa keskoskaapissa maattuaan pienen pieni käärö tuodaan kotiin ensimmäistä kertaa sukulaisten eteen. Käärössä on omassa vauvamaisessa itsetyytyväisyydessään kellivä ja hekottele Laura (nimi muutettu) 2 kk-v. Äiti maailma ja äiti olen minä, miettinee tuo vaaleanpunaisiin potkuhousuihin puettu kuolaava pallero.

Mutta moinen ilakointi ei kestä kauaa, sillä jo viisivuotiaana pikkulikkaa ketuttaa suunnatomasti se, ettei saa möyriä maassa ja syödä hiekkaa poikien tavoin. Tämä pieni ihminen sulkeutuu siis huoneeseensa leikkimään Barbeillaan vai mitä Bratzeja ne nykyään ovat. Kuitenkin, tyttö leikkii muovimannekiineilla ja luulen niiden olevan joka asiassa oikeassa. Pitäähän sitä pikkutytön iskostaa mieleensä miltä miehen muovaava naaras näyttää.

Alamäki jatkuu entisestään kun tyttö pääsee teini-ikään. Nyt isin pikku päivänsäde onkin kotiarestia tarvitseva ja "ties miten pukeutuva" aikapommi, jolta pitää estää kaikki mahdollinen sosiaalielämä kello kahdeksan jälkeen illalla. Laura alkaa jostain syystä kiinnostua pojista, ja nopeasti hän löytää jonkun sählyä pelaavan paskanjauhaja-Jussin (nimi muutettu). Pari "seurustelee" viikon ja eroaa. Sillä kumpikin saa sääliä ja etsii uudet, ja sykli alkaa. Tämä ensisysäys ah niin ihanaan aikuisikään kirvoittaa myös vähintääkin viisi seuraavista:

* Masennus
* "Tarpeellinen" laihduttaminen
* Viha ihmisiä ja itseään kohtaan
* Ekat itkukännit paskanmakuisella mansikkasiiderillä
* Vaalenpunainen huulipuna

Nuorena aikuisena tyttö sitten hankkii jonkun oksettavan karvakasan, jonka nimeksi tulee Silkkitassu tai Puppe tai jotain muuta yhtä hienoa. Laura muuttaa kerrostalokaksioon tuoreen kihlattunsa kanssa, eroaa sitten kuitenkin miehen pettämisen/laiminlyönnin/"erilleenkasvamisen" vuoksi ja alkaa elää "hukattua nuoruuttaan". Eikä se oma mies ole muutenkaan niin ihana kuin joku Idols-Pete, siinä vasta tosimies!

Nyt nuori neito kännää holtittomasti ja potee ainaista morkkista, kun ei alkoholinhuuruinen ihminen aina löydä Sitä Oikeaa ennen valomerkin tuloa. Täytynee siis hankkia uudet rinnat ja karvanpoisto kaikkeen kulmakarvojen alapuolla. Kyllä lihaviihdetaiteilijan ulkonäöllä sen unelmien prinssin saa, eikö?

np. MC Bunne - Aina pejantai

Aivovuokralainen

Tänään se sitten alkoi, eli kevään YO-kirjoitukset starttasivat tekstitaidon YO-kokeella. Suoraan sanottuna olin valmistautunut vähän muuhunkin kuin silkkaan Henrik Ibsenin Villisorsaan, mutta kai se meni jotenkuten. Ei ollut paha olo ja sillai. Niin kivaa oli kuin tekstitaidon YO-kokeessa voi olla, paitsi että joidenkuiden masut taisivat olla hieman sekaisin. Tai sitten ne olivat vain tuolin narahduksia. Toivotaan niin.

Kuusi tuntia siellä melkein tuli istuttua. Jos ei ällä meinaa läjähtää tiskiin, niin syssymmällä sitten uudestaan. Pitäähän tällaisellakin olla jonkinlainen huippukohta elämässä. Sitä paitsi jos ei saa hyviä arvosana, eivät pihien sukulaisten kukkaronnyörit helly, ja se taas estää matkustelun. Ja pitäähän simpanssinkin päästä vähän käymään ympäriinsä. Sumuinen Lontoo olisi aika jees, ja siellä erityisesti erään kadun asunto nro. 221b (vaikkakin museo ei sijaitsekaan siinä osoitteessa, mutta olkoot). Saatanan kallista siellä on vain, mutta sitä varten pitääkin puurtaa. Eipä ihminen tee muutenkaan mitään ellei pöyri euron -tai piparinkuvat silmissä. Surkeaa.

np. Zen Café - Tuulensuoja

Vakiot I - Jussi (nimi muutettu)

Osa ihmisistä on niin saatanan keskivertoa sakkia, että ihan tulee viidennen asteen darra jo pelkästä myötätunnosta. Täällä niitä hyppyritukkia tuppaa näkemään joka paikassa, vaikka kuinka yrittäisi kiertää ja hämätä niitä myrkkysyötillä. Onneksi kukaan ei tule juttelemaan tai heittämään läppää tällaisen persturvan kanssa. Joskus se on hyväksi, uskokaa pois.

Tällaisen "Jussin" (nimi muutettu) elämä on jotenkin niin surkuhupaisaa. Äiti ei pitänyt rumasta jälkeläisestään niin kovin kauheasti, joten poika vietti useat iltapäivät jonkun Kyllikki-tädin luona. Pikku piltti ei koskaan liikkunut sitä kilometriä puolessa tunnissa, johtui varmaan vaipoista, kun eivät olleet istuvinta housuvaippamallia. Sitten oli lelut aina patterin takana ja itku herkässä. Pojan opittua nykyihmisen elämän tarkoituksen halailuakin tapahtui kuitenkin vain rahan toivossa, jotta olisi varaa ostaa jotain uutta ja välttämätöntä. Lisää kasvettuaan poika veti läpi ne tavallisimmat, eli aloitti jalkapallon/jääkiekon mutta kyllästyi ja lopetti, kiusasi/tuli kiusatuksi ala-asteella, hankki ensimmäisen tyttöystävän yläasteella, ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta kuka tässä jaksaa kaivautua niin syvälle?

Nämä olennot pysyvät ikuisesti tiukasti 25 ikävuoden alapuolella, ainakin ulkonäöllisesti. Mies herää aamulla tylsästä kerrostaloasunnosta, juo aamiaiseksi laihaa kahvia ja suuntaa sitten töihin johonkin lomakevoittoiseen kustannussuunnittelufirmaan. Töissä on helvetin tylsää muttei mitään tehdä silti, koska eihän sille mitään voi, että töissä on tylsää olla. Työpäivän jälkeen Jussi käy ostamassa joko a) kaljaa (poikamies) tai b) pullovettä (suhteessa) ja suuntaa kotiin. Ehkä tulee pesää, ehkä ei, muttei siinäkään ole mitään huomauttamisen arvoista. Mies liikkuu ja likka odottaa loppua kuin Jehova.

Illalla se sitten suuntaakin pelaamaan jotain saatanan sählyä. Matkalla mies naureskelee afrikkalaisille, mutta vain koska ketään ei ole kyydissä, koska muutenhan hän olisi selvästi rasisti. Voice renkuttaa jotain dance hall -säksätystä ja tissityttö-Wunderbaum levittää suloista tuoksuaan kaikkialle ympäristöön. Mies antaa jalankulkijan mennä rauhassa suojatien yli ja loistaa ylpeydestä koko loppumatkan. Ihan syystäkin kyllä, eikö?

Tälläisiä jussinimimuutettuja mahtuu vähintään 23 tusinaan. Taistelkaa tätä oireyhtymää vastaan ja luokaa pientä kaaosta ympärillenne, ihmiset. Jättäkää menemättä sinne Ruotsin risteilylle ja opetelkaa vaikka soittamaan vetopasuunaa. Saatte minut vähäksi aikaa hiljenemään.

np. In Flames - Tilt

Huoh F#, sanoi entinen rautatiespurgu

Oli historian preliminääri, ja se meni kuten taannoin filosofian preli: mitään en tuntunut osaavaan ja helvetin kiire tuli. Tai no ei sikäli; viimeisen esseen sain jonkinlaiseen päätökseen kolme minuuttia ennen kokeen päättymistä. Olisihan se voinut tiukemmaksikin mennä, kai. Täytyy kyllä hitusen lueskella lisää. Ihan pikkaisen vain.

Muutenkin aivot huusivat leipää ja hunajaa ja ties mitä saatanan kevytlevitteitä, kun viimein sain paperit eteeni. Ei sentään ollut sänky yhtä lyhyenä kuin sillä nuorella herralla, joka istui takanani. Poika puhisi kuin höyryveturi ja joi koko ajan vettä. Taisi olla pejantaifiilis eilen, huomasin.

np. Kotiteollisuus - Pissaa ja paskaa [Terveet kädet -cover]

Monttu auki ja multaa suussa

Lukio on opetuksellisesti nyt sitten ohi ja tunnelmat paniikinsekaiset. Viimeinen koeviikko, sitten viikko jotain sekalaista juttua ja loppuvuosi onkin sitten preliminäärejä ja YOita. Miten tavallisen epäkiinnostava ns. abiturientti mahtaa selvätä YO-valmistautumisesta ilman koulun rakkaan opettajakunnan niskaanhengittämistä? Taidan kuitenkin uskaltaa ottaa osaa tähän kuumottavaan kokeeseen, enkä raahaudu joka aamu kahdeksaksi koululle kitumaan unenpuutteen kourissa. Opetuksessa ei ole kylläkään koskaan ollut mitään vikaa, simpanssilla on vain aina jotain mukatärkeää tekemistä.

Tenttiaika voi kulua hyvin rankasti lukemisen ja laatuelokuvien parissa. Lukeminen täytyy tasapainottaa, hei! Mikäpä syövyttäisi tiedot paremmin nuoren piltin golovaan kuin art house -väkivalta ja loistavat näyttelysuoritukset?

Katsottavien listalla on ainakin:

- Pulp Fiction
- Reservoir Dogs
- Jackie Brown
- Sin City
- The Dark Knight
- Kill Bill I & II
- Oldboy

...ja lista jatkuu kuin Tornion kevät.

np. YUP - Me viihdytämme teitä

Lorsous Stereofonicus -suvun edustaja

Lauantai on viikon petollisin päivä, koska laiskuus ja hekumallisuus ottavat ihmisen otteeseensa juuri lauantaisin, eikä niiden kahden jälkeen ole paluuta kurinalaiseen työntekoon. Lauantaisin täytyy vain yrittää pitää yllä jotain rippeitä itsekunnioituksestaan ja antaa mennä. Työt ehtii tehdä viimeisenä iltana. Se on sitä paitsi perinne, eikä perinteitä sovi rikkoa.

Mutta tässä istuessa Rodeota nautiskellen ja musiikkia kuunnellen sitä alkaa ymmärtää, että lauantait taitavat olla juurikin lorsoilua varten. Vanhan sanonnan mukaan ei tässä valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire, paskanmarjat. Minun maailmani ei ole edes betonivaluvaiheessa vielä. Ehtii sitä kuitenkin ahdistua, ja säästänkin ne tunteet viikon muille päiville. Minä nautin Kiellettyä hedelmää ja kirjoitan, tehkööt muut mitä tahansa.

np. System of a Down - She's Like Heroin

Spot a teacher to exhaust Seppo (nimi muutettu)

Elämä on toisinaan hullumpaa kuin itse intiaani Hullu hevonen. YOt ovat ovella, eivätkä edes Jahven sanansaattajat herätä samanlaista tuskanhikeä. Pitäisi lukea ja opiskella ja ennen kaikkea oppia, mutta jotenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä, koska nukkuakin pitäisi jossain välissä pari tuntia. No, syssymmällä sitten.

Mutta yksi asia kirkastui minulle tänään keskustellessani Kustin (nimi muutettu) kanssa. Ensi kesänä on hyvinkin todennäköistä, etten tee saatana mitään elämälläni, vaan kulutan kaiket päivät istuen puun alla juomassa viileää valkoviiniä, joka on sekin valtion tuilla ostettu. Minä en jaksa ottaa edes huonoa omaatuntoa asiasta, koska tammikuussa on kuitenkin asepalvelus ja sen jälkeen alkavat yliopisto-opiskelut. Omassa kämpässä lapsuus ja kaikki siihen liittyvä on lopullisesti pyyhitty pois. Melko traagillista.

Onneksi sentään on äänniteitä luvassa, sillä suht. putkeen mennyt äidinkielen preliminääri sulatti vuorineuvoksen sydämen. Tarkkaa pistemäärää en luonnollisesti voi kertoa, mutta sen verran voin paljastaa, että se on kaksinumeroinen luku jossa on kutonen. Tämänkin lausunnon jälkeen tunnen aseen piipun painavan niskaani. Hynysen sanoin: "Tää on poliisivaltio!"

np. Kotiteollisuus - Eevan perintö

Thou shalt buy thyself CDs

Levyt ja DVDt ovat kirjojen lisäksi ihmisen hienointa omaisuutta, ja niitä pitäisikin haalia mahdollisimman paljon kasaan. Sanoihan suuri taiteilija ja möhömaha Anders Fridénkin: "The one with the most DVDs when dies, wins." Tätä doktriinia aion noudattaa, koska voittaminen on nykyajan trendi, ja vain moukat eivät seuraa trendejä. Sellaisilla ihmisillä on tylsä elämä ja likainen mielikuvitus.

Tässä on vain yksi keskivertoamerikkalaisen kokoinen mutta: allekirjoittanut on köyhä kuin kristitty jyrsijä, eikä koulun yms. takia rahaa siinnä horisontissa ennen alkukesää. Siksi pitäisi keksiä tapoja ansaita mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman nopeasti. Keskivertoakin hyödyttömämmässä olotilassa tein listan ammateista, jonka avulla minulla on pian taas rahaa ostaa äänitteitä ja DVD-kokonaisuuksia:

- Strippari
- Ihmiskilpi
- Koe-eläin
- Elinluovuttaja
- Ovitoppari
- Vanhojen miesten perversioiden uhri

Seppo Taalasmaan sanoin voi todeta, että rahantuloa ei voi estää!

np. Rammstein - Wilder Wein [Live aus Berlin]

Sikarit tanaan, oi veljeni

Ihan vanhan sydäntä lämmittää, kun Suomessakin ollaan viimein osattu sisäistää oikeanlainen castrolainen henki. Epäkohtien kahleet on murretta uuden ja uljaan järjestelmän tieltä, jossa vallitsevat ihailtava tasa-arvo ja vauraus. Jokaiselle tarpeensa mukaan, niinhän Marxikin sanoi. Silti muutosta vihaavien limaiset lonkerot ovat yrittäneet tukahduttaa äänenne. Siksi sanonkin teille: nouskaa barrikadeille, oi veljeni, ja lyökää alas vihollisenne!

Suomessa on aivan saatanan olematon uutiskynnys. Ja tilanteentaju. "Herätkää!" kuten me jehovat sen leikkisästi laitamme. Potut voi maksaa pottuina, mutta jättäkää kalapuikot rauhaan, ne ovat yhä vähemmistö Suomen kouluissa.

np. System of a Down - Kill Rock'n'Roll

Microsoft Word ja sataseitsemänkymmentä ja kaksi kuppia kahvia

On se valkoisen miehen taakka vain kova, kun on ilmeisesti niin tyhmä, että täytyy raahata koulukirjoja selkänsä piloille joka päivä. Mutta eipä tässä ole valitettavaa, hauskaakin on. Lukioaika vain lähestyy apokalypsiaan kuin etiopialainen luotijuna, eikä urvelo tiedä pitäisikö hypätä kyydistä ja kuolla kiskoille vaiko kärsiä katkeraan loppuun asti ja viedä asiat loppuun kunnolla. Tänään sitä ei jaksa miettiä, kun on taiteelliset värinät päällä. Tekotaiteilijan taiteellinen ulos(tus)anti menee useimpien asioiden edelle.

Tämäkin päivä taitaa kulua kirjoittaessa ja nauttien ravintoa lähinnä lasista tai kupista. Illasta voisin repäistä ja syödä voileivän, mutta se on sitten ainoa. Kirjoittaessa on ehdottoman tärkeää nauttia ravintonsa pullosta tai savukkeesta, ei se muuten suju. Sitä paitsi taiteilijan tie on aina tuhoon tuomittu, joten nälkään kannattaa tottua. Ei tule yllätyksenä sitten.

Kassellaan syssymmällä, mikäli jotain huomionarvoista syntyy. Onhan siihenkin joku mahdollisuus, eikös?

np. Zen Café - Kannattaako tunnustaa jos pettää

Onko apteekeissa antimateriakaasua?

No on se kyllä saatana kun jokainen puolivillainen elämäänsä kyllästynyt apteekkari tuntuu olevan minua vastaan. Sitä menee rauhassa ostamaan kofeiinitabletteja jaksaakseen lukea kirjoituksiin, kun kahviakaan ei viitsi juoda litratolkulla sen ns. lentobensaefektin takia. Olenhan minä toisinaan äärimmäisen groteski ilmestys, mutta olisi silti mukavaa saada edes jonkinlaista palvelua. Mutta ei.

Pyydän kofeiinitabletteja ja parhaat päivänsä nähnyt (olettaen että sellaisia on joskus ollutkaan) rouvashenkilö (tämäkin on silkka olettamus!) ottaa purkin esiin ja siirryn kassalle maksaakseni. Sitten tämä ns. farmaseutti kysyy, että mikä näissä vaikuttaa. Se kieli jo, että tämä keskustelu ei tule olemaan se päivän pieni piristysruiske:
"Aijaa... no miksi sä näitä otat?"
"No kun en oikein ole kahvin ystävä, ja mun pitää jaksaa lukea."
"Njoo... näitä haetaan aika paljon nykyään... mihin te näitä oikein sotkette?"
"Mä otan ihan vain veden kanssa, kun en tosiaan sitä kahvia tykkää juoda."
"Niinpä niin... mutta olisi kyllä kiva kuulla, että mihin näitä oikein sotketaan."
"En mä tiedä mihin näitä voi sotkea, mutta ihan veden kanssa minä... 3,70€ se oli?"
"Niin, enhän mää voi näitä kieltääkään, mutta olis kiva jos olisit kertonut mihin sä näitä oikein sotket."

Siinä vaiheessa olin hieman, että mitä helvettiä tuo oikein selittää. Ei tule sielläkään asioita uudestaan, kun pidetään jonain fiksiä etsivänä pirivieterinä. No, siihenhän minä ne ostin, että jaksan hakata autoja kuutioiksi kunniallisten veronmaksajien nukkuessa ja nähdessä kaikinpuolin soveliaita unia. Minähän kuulun nuorisoon.

np. Terveet kädet - Mull on liian lyhyt sänky

Voi veljet!

Yksi hyvä ystäväni on kuulkaas melkone sonni! Ensinnäkin hän on ihan hiton mukava jätkä, ja toiseksi aivan helvetin kova panee. Sen testosteronia tihkuvan karjun rinnalla Frank Sinatrakin oli palliton eunukki. Nyt puhutaan sen luokan panomiehestä, joka maksaa flipperillekin luonnossa. Nähty on.

Kyseisen henkilön kanssa on hauska käydä baarissa, jonka heti kynnyksen yli astuttaessa mies on käytännössä iskenyt kaikki samassa rakennuksessa olevat naiset. Parin vodkatuopillisen jälkeen tämä alfa- ja omegauros lähtee käymään pikaisesti miestenhuoneessa, ja päivän kaato lähtee tietysti mukaan. Palattuaan naisen naama on kuin ranskalaisella, joka yrittää lausua h:ta ja ystäväni polttaa rennosti punaista Norttia. Jaaha, taas on tullut lekaa suuhun ja settiä naamaan. On se kyllä melkone sonni.

Älkäämme silti ottako esimerkkiä tästä miehestä, sillä meidät on tarkoitettu alistettaviksi. Nainen vie miestä kuin sikaa narussa, ja niin on paras. Ei tarvitse käyttää arvokasta harmaata ainesta turhanpäiväiseen ajatteluun, vaan voi rauhassa tuhota sen pikkuhiljaa oluella ja alusvaatekatalogeilla. Minulle kelpaa ainakin.

np. Viikate - Sirkkelimiehen viitonen

Whip of Many Thongs -pökäle

Tänä aamuna heräsin mukavasti katsomaan Lepakkohenkilön edesottamuksia televisiosta, sillä mikä olisikaan hienompi tapa aloittaa aamu. Se veti kaikki turpaankin niin että läjähtää, ihan tuli tippa linssiin. Herra Wayne innosti minuakin laittamaan sukkahousut jalkaan ja lähtemään kouluun. Tällä kertaa laitoin kyllä housut niiden ylle.

Koulupäivä oli miellyttävän lyhyt, ja senkin ajan pystyi miettimään ihan muita asioita, kuten suomen potentiaalimuotoja. Annan henkilökohtaisesti mitalin sille urholle/urhottarelle, joka kykenee ilmaisemaan itseänsä Suomen perjantaiyössä ilmoittamalla kännäneevänsä piakkoin ja aamulla krapulloivansa ja oksenttelevensa. Joskin tuollaisen lauseen jälkeen onkin pakko avata pullo jos toinenkin.

Koulun jälkeen naiseni valoi minuun uskoa ja tarmoa paremmasta, joskin se valui pois erään ystäväni tultua käymään. Hyppäsin peloissani amisauton ärjyvään syliin ja rikoin jään kertomalla roisin pastahuumorivitsin. Mies nauroi niin, että meinasi ajaa ojaan. Regressio oli nielaissut taas kaksi käytännössä aikuista ihmistä. Niin käy joskus.

np. Kotiteollisuus - Vieraan sanomaa

Karu ylösnousemus ja lautasellinen haaleaa kryptoniittia

On se kyllä jännä miten ihminen nukkuu ja nukkuu ellei joku tai jokin herätä sitä. Minulla tänään se jokin oli pikkusisar, joka herätti aamulla. Ei siinä voinut kirota kuin brittiläisittäin veristä helvettiä, kun kellon mukaan olisi pitänyt jo olla autossa matkalla. Seitsemän minuuttia myöhemmin olin kuitenkin matkalla, ja jollain ilveellä pääsin perille ilman ruokaa, kahvia tai naurettavaa ilveilyä peilin edessä. Sisällä joku sitten yritti lähestyä paikallisella tervehdyksellä ja toivottaa jotain saatanan hyvää huomenta. Ei siltä suusta mitään hyvää tullut, mutta hyvältä se maistui aamupalattoman ja kahvivajareissa eteensä rämpivän nuorukaisen suussa.

Loppupäivä alkoi sujua pikkuhiljaa paremmin hetki hetkeltä, vaikka ruoaksi verenhimoiselle ihmisjoukolle a.k.a oppilaille tarjottiin puuroa. Puuroa. PUUROA. Ei sillä elä. Sitä muuttuu hyvin suostuvaiseksi tai sitten köyhäksi, riippuen rahatilanteesta. Itse olen köyhä kuin keskivertoafrikkalainen, joten suostuvaisuushan siinä oli osana. En jaksanut kyseenalaistaa tai haukkua ketään koko loppupäivänä, huh. Puuropäivinä Hämähäkkihenkilökin (nimi muutettu poliittisen korrektiuden takaamiseksi) on voimaton.

np. Kingston Wall - Palékastro

Another Day in Paradise

Ei ollu kirja tämä päivä. Ei tässä päivässä sikäli mitään suurempaa vikaa ollut, mutta loman runtelema tajuntani on ilmeisesti naitu ylös pahemman kerran. Nukkuminen onnistui viimein siihen aikaan, kuin yleensä pitäisi herätä tähän aikaan viikosta, eli hieman vaille seitsemän. Ilmeisesti kaikessa järjenvastaisuudessani olin laittanut herätyksen pois päältä ja alkanut nukkua. Heräsin sitten 1,5h päästä ja aivan virkeänä. Ei helvetti tässä ole taaskaan paskaakaan järkeä. Carpe diem ja aamulintujen laulu, my ass.

Aamulla pääsin sentään autolla kouluun, ettei mennyt kallista planeetantuhoamisaikaa tänäkään aamuna hukkaan! Sisällä ko. laitoksessa tuli heti ensimmäisenä pari hieman liian picassomaista naamaa. Ei tainnut olla kovin kirja niidenkään aamu.

Kotona olen jatkanut samaan malliin, eli turhanpäiväistä lehmäilyä höystettynä äärimmäisen mauttomalla pitsa -ja pastahuumorilla. Pikkuhiljaa odotan väsymyksen hiipivän, mutta tuskin tulee. Ketäpä näillä yöunilla väsyttäisi? Saigon palaa, mutta täällä osa on ainakin oikealla tolalla.

np. Kotiteollisuus - Käärmeiden historiaa (2001)

Mitättömyys on heikko alku

Joululoma on sitten ohitse ja on aika palata opiskelujen pariin. Se on sikäli ihan positiivinen asia, tulee elämään jonkaista otetta, jonka lorsoiluun tottunut ihmisapina on menettänyt lomalla vietetyn turmioelämän sekaan. Mutta huomenna on tämän simpanssin aika luistella takaisin oppilaitoksen suloiseen syleilyyn, jos aamulla ehtii nousta. Henkilökohtainen aamuni on nimittäin ollut tässä loman partiklamyrskyssä melko myöhään.

Tekstiin tullee sisältöä enemmän, kunhan huominen koittaa ja todellisuus palaa hetkittäin mukaan valveillaoloon. Omista asioista en ala liiemmin puhua, yksi putkayö riittää, kiitos vain. Eikä torilla lue missään, ettei saisi puhua vapaasti siitä, miksei uni tule öisin. Siveetöntä muka, perkele.

On aika sulkea häkin ovi ja yrittää nukkua ennen aamua. Elämäni vaikuttaa helvetin tylsältä, kun sitä tässä näin ruotii. Tällehän on tehtävä jotakin, hankittava vaikka sellainen hyödyllinen harrastus tai jotain. Tulisi elämään sisältöä kivasti ja sillai.

np. Itkevä tyttö - Tintin seikkailut