Syksy on täällä, vaviskaa ihmiset (?)! Kesä on mennyt mitääntekemättömyyden parissa, joskin simpanssi on sentään matkustellut jonkin verran ja ehkä saanut jotain aikaankin. Ei sillä ole kuitenkaan niin väliä, koska se on kesä, eikä kesäisin tarvitse välttämättä tehdä mitään. En silti ala ruotimaan silmittömän epäkiinnostavaa olemustani tässä, vaan suuntaan katseet 2000-lukuisesti tulevaan. Nyt on taas koko syksy aikaa tehdä ja kuluttaa olemustaan maailman kankaaseen, eikä mikään voisi siinä suhteessa olla paremmin. On kahvia ja tietokone, ei simpanssi muuta sitten tarvitsekaan.
Ihminen on muutenkin luotu leijumaan ympäriinsä, kukin omassa suhteessa ja oman mielihalunsa mukaan. Ympäriinsä ajelehtimen ja löllyminen on siis hyvää ajanvietettä. Eikä se kaikesta huolimatta tarkoita sitä, etteikö hymyilevä solumöykky voisi hetkeksi kiinnittyä johonkin. Se on ainakin huomattu, ettei miestä saa oluen äärestä edes rautakangella.
np. Soilwork - Stabbing the Drama
lauantai 22. elokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti