perjantai 6. helmikuuta 2009

Vakiot II - Laura (nimi muutettu)

Kohta tuore äiti kiidätetään sairaalaan, koska pikku enkeli päätti syntyä pari kuukautta etuajassa. Kilohinta ei ole paha, ja pari viikkoa keskoskaapissa maattuaan pienen pieni käärö tuodaan kotiin ensimmäistä kertaa sukulaisten eteen. Käärössä on omassa vauvamaisessa itsetyytyväisyydessään kellivä ja hekottele Laura (nimi muutettu) 2 kk-v. Äiti maailma ja äiti olen minä, miettinee tuo vaaleanpunaisiin potkuhousuihin puettu kuolaava pallero.

Mutta moinen ilakointi ei kestä kauaa, sillä jo viisivuotiaana pikkulikkaa ketuttaa suunnatomasti se, ettei saa möyriä maassa ja syödä hiekkaa poikien tavoin. Tämä pieni ihminen sulkeutuu siis huoneeseensa leikkimään Barbeillaan vai mitä Bratzeja ne nykyään ovat. Kuitenkin, tyttö leikkii muovimannekiineilla ja luulen niiden olevan joka asiassa oikeassa. Pitäähän sitä pikkutytön iskostaa mieleensä miltä miehen muovaava naaras näyttää.

Alamäki jatkuu entisestään kun tyttö pääsee teini-ikään. Nyt isin pikku päivänsäde onkin kotiarestia tarvitseva ja "ties miten pukeutuva" aikapommi, jolta pitää estää kaikki mahdollinen sosiaalielämä kello kahdeksan jälkeen illalla. Laura alkaa jostain syystä kiinnostua pojista, ja nopeasti hän löytää jonkun sählyä pelaavan paskanjauhaja-Jussin (nimi muutettu). Pari "seurustelee" viikon ja eroaa. Sillä kumpikin saa sääliä ja etsii uudet, ja sykli alkaa. Tämä ensisysäys ah niin ihanaan aikuisikään kirvoittaa myös vähintääkin viisi seuraavista:

* Masennus
* "Tarpeellinen" laihduttaminen
* Viha ihmisiä ja itseään kohtaan
* Ekat itkukännit paskanmakuisella mansikkasiiderillä
* Vaalenpunainen huulipuna

Nuorena aikuisena tyttö sitten hankkii jonkun oksettavan karvakasan, jonka nimeksi tulee Silkkitassu tai Puppe tai jotain muuta yhtä hienoa. Laura muuttaa kerrostalokaksioon tuoreen kihlattunsa kanssa, eroaa sitten kuitenkin miehen pettämisen/laiminlyönnin/"erilleenkasvamisen" vuoksi ja alkaa elää "hukattua nuoruuttaan". Eikä se oma mies ole muutenkaan niin ihana kuin joku Idols-Pete, siinä vasta tosimies!

Nyt nuori neito kännää holtittomasti ja potee ainaista morkkista, kun ei alkoholinhuuruinen ihminen aina löydä Sitä Oikeaa ennen valomerkin tuloa. Täytynee siis hankkia uudet rinnat ja karvanpoisto kaikkeen kulmakarvojen alapuolla. Kyllä lihaviihdetaiteilijan ulkonäöllä sen unelmien prinssin saa, eikö?

np. MC Bunne - Aina pejantai

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti